Hiilivapaan Suomen kampanjapäivä keräsi kokoon ilmastoaktivisteja

Kampanjapäivä
Kampanjan suunnittelua vuonna 2016. Kuva: Nina Riski

Hiilivapaan Suomen ensimmäisen kampanjapäivä järjestettiin 23.1. Helsingissä. Tapahtumaan osallistui noin 40 fossiilivoimaloiden vastaisesta kampanjoinnista kiinnostunutta kansalaista eri puolilta Suomea. Pääkaupunkiseudun lisäksi osallistujia tapahtumaan tuli muun muassa Tampereelta, Joensuusta ja Vaasasta.

Kampanjapäivän aluksi keskusteltiin energiantuotannon tulevaisuudesta Suomessa ja maailmalla Laura Mellerin alustamana. Hiilivapaa Helsinki -kampanjan kokemusten pohjalta haettiin vastausta kysymykseen siitä, miten kansalaisaktivismilla suljetaan fossiilisia voimaloita, pohdittiin kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa energiaratkaisuihin sekä käytiin läpi hyväksi havaittuja keinoja. Lopuksi suunniteltiin tulevaa toimintaa eri paikkakunnilla. Paikalliskampanjoita on käynnistynyt jo Tampereella, Espoossa sekä Vantaalla.

Hiilivapaa Suomi -kampanja on vasta alkumetreillään, joten nyt on erinomainen tilaisuus hypätä mukaan, vaikka aloitustapahtuma olisikin jäänyt väliin. Lisätietoja kampanjasta ja siinä toimimisesta löydät näiltä sivuilta.

Kampanja Facebookissa: https://www.facebook.com/hiilivapaasuomi

Kampanjapäivä
Kuva: Nina Riski