Maaliskuun blogi: Valitse ehdokas, josta voit olla tulevaisuudessa ylpeä – kysy häneltä nämä neljä kysymystä

Kuva: Tumisu / Pixabay

Nykyajan ihmisillä on käytettävissään ennennäkemätön määrä tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta. Nyt pitäisi tämän tiedon avulla löytää sellaisia ratkaisuja, joilla varmistetaan kansalaisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvä tulevaisuus.

Tulevaisuutta voidaan tehdä. Se ei tule meille annettuna ja valmiina. Tekojemme laatu määrittyy meidän jälkeemme elävien ihmisten hyvän elämän mahdollisuuksina. Jos tulevat sukupolvet voivat olla meistä ylpeitä, olemme tehneet hyviä valintoja ja päätöksiä.

Sinä eduskuntaan pyrkivä ehdokas. Kuvittele, että eletään vuotta 2050. Mitä vastaat nuorille, jotka kummissaan, mutta myös hiukan haltioituneina ihmettelevät 30-vuotta aikaisemmin tehtyjä päätöksiä seuraavissa asioissa:

  1. 2020-luvulle tultaessa alkoi olla täysin selvää, että kutakuinkin kaikki maailman maat tavoittelevat hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Millaisia päätöksiä teitte, että Suomesta tuli tämän planeetan kokoisen siirtymän mallimaa? Miten on mahdollista, että onnistuitte siinä niin hyvin, että nyt vuonna 2050 on vaikeaa löytää sellaista kolkkaa tältä planeetalta, joka ei olisi jollakin yhteiskunnan sektorilla hyödyntänyt suomalaisia ratkaisuja hiilineutraaliuden toteuttamisessa?
  2. ”Puu on suomalaisten vihreää kultaa” tavataan sanoa. Miten on mahdollista, että poliittinen keskustelu 2020-luvulle tultaessa oli niin kapea-alaista ja lyhytnäköistä, että siitä sai vaikutelman, jonka mukaan vihreä kulta oltiin valmiita myymään vessapaperiksi kiinalaisille? Eikö jo tuolloin ollut nähtävissä, että puu on välttämätön hiilinielu ja tulevaisuuden materiaali, josta voidaan jalostaa monia ihmiselle välttämättömiä korkean jalostusasteen tuotteita? Kuinka lopulta saitte käännettyä suomalaisen yhteiskunnan sellunkeitosta uusiutuvien materiaalien maailmanluokan tekijäksi korkean jalostusasteen tuotteissa?
  3. Eikö ihmisen osuudesta ilmastonmuutokseen ollut varmaa tietoa jo 2020-luvulle tultaessa? Miksi yli vaalikausien ulottuvan politiikan tekeminen oli aluksi niin vaikeaa, vaikka tiedettiin, että pelissä on suurin kuviteltavissa oleva panos: elämän edellytysten säilyminen? Kuinka lopulta onnistuitte ottamaan kaikkeen päätöksentekoon pidemmän aikavälin ajattelun ja ihmiskunnan kokonaisedun?
  4. Jo kauan sitten päätettiin lopettaa maaorjuus, vaikka sen taloudelliset hyödyt olivat kiistämättömät vaurauden lisäämisessä. Miksi sähkön, lämmön ja liike-energian tuottamista jatkettiin likaisilla tavoilla, vaikka tiedossa oli niiden kokonaisvaltaiset haitat ihmisten terveydelle ja ihmiskunnan yhteiselle tulevaisuudelle? Mitä sitten tapahtui, että energiakäänne saatiin kuitenkin toteutettua ja likaisesta energiasta päästiin lopulta eroon?
Arto O. Salonen

Kirjoittaja
Professori Arto O. Salonen toimii Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa.


Maaliskuun ilmastokalenterin teemana on vaaleihin valmistautuminen.
→ Lue lisää ja katso kuukauden ilmastovinkit!