Hallitus ei voi katsoa Fortumin toimia läpi sormien

On kestämätöntä, että suomalainen valtionyhtiö on mukana avaamassa uutta hiilivoimalaa Eurooppaan 2020-luvulla.

Helsingin Sanomat uutisoi (28.5.) energiayhtiö Uniperin uuden hiilivoimalan käynnistymisestä. Valtionyhtiö Fortumin tytäryhtiö käynnisti Datteln 4 -hiilivoimalan Saksassa 30. toukokuuta paikallisten asukkaiden ja ympäristöjärjestöjen vastustuksesta huolimatta.

On kestämätöntä, että suomalainen valtionyhtiö on mukana avaamassa uutta hiilivoimalaa Eurooppaan 2020-luvulla. Saksan taloustutkimusinstituutin mukaan voimala lisää päästöjä noin 40 miljoonalla hiilidioksiditonnilla, vaikka Uniperin vanhat voimalat suljettaisiin.

Datteln 4 -voimalan käynnistäminen on ristiriidassa sekä Suomen hallituksen ilmastotavoitteiden että omistajaohjauksen periaatteiden kanssa. Hallitus edellyttää, että valtionyhtiöt ottavat huomioon Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen.

Omistajaohjauksen periaatteet uhkaavat nyt jäädä sanahelinäksi. Tähän mennessä omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) on kieltäytynyt puuttumasta Fortumin toimiin. Tämä on merkittävä ilmastopoliittinen epäonnistuminen hallitukselta, jolla on hyvät edellytykset toteuttaa kunnianhimoisia päästövähennyksiä.

Suomen hallituksen on kannettava vastuu valtionyhtiöiden toiminnasta. Valtio-omistajan tulee huolehtia, että Fortum rakentaa päästötöntä tulevaisuutta Eurooppaan ilmastotieteen vaatimassa aikataulussa hiilivoiman lisäämisen sijaan.

Teksti julkaistiin Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksena 3.6.2020.