Reilut kolme vuotta sitten julkaisimme hiilipolitiikkamittarin, jossa läpivalaisimme suomalaisten suursijoittajien toimintaa ilmastotieteen vaatiman hiilen alasajon osalta. Silloiset tulokset paljastivat, että suomalaisilla rahoittajilla on pitkä matka edessään hiilen tuotannosta irtautumisessa. Nyt päivitetyssä mittarissa on arvioitu lämpöhiileen liittyvien linjausten lisäksi metallurgisen hiilen linjaukset. Mittari paljastaa, onko pankeilla ja eläkeyhtiöillä tavoitteita terästeollisuudessa käytetyn hiilen alasajon suhteen, vai jatkavatko ne saastuttamista vastoin Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita.
Kivi- ja ruskohiili aiheuttavat 40% kaikista maailman päästöistä. Ilmastotutkimuksen perusteella hiilivoimasta on luovuttava vuoteen 2030 mennessä Euroopassa ja OECD-maissa sekä vuoteen 2040 mennessä muualla maailmassa, kun taas metallurgisen hiilen käytöstä voidaan luopua hieman hitaammin. Metallurgista hiiltä käyttävä terässektori on vastuussa 7-9 prosentista maailman päästöistä. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta ei siis ole väliä, käytetäänkö louhittua hiiltä sähköntuotantoon vai terästeollisuuteen. Hiilen energiakäytön lisäksi on siirryttävä ripeästi pois hiilen teollisuuskäytöstä, ja tässä siirtymässä suursijoittajat ovat olennaisesti mukana.
Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan nykyiset metallurgisen hiilen varannot riittävät vastaamaan raaka-aineen kysyntään siirtymän ajaksi. Lisäksi ratkaisut vähäpäästöiseen terästuotantoon ovat jo olemassa. Tästä huolimatta maailmalla suunnitellaan satoja uusia metallurgisen hiilen hankkeita, jotka vaarantavat ympäristön ja ilmastokriisin pahimpien seurausten välttämisen. Suunnitellut metallurgisen hiilen hankkeet lisäisivät tuotantoa 400 miljoonalla tonnilla vuosittain. Tämä mahdollistaisi 438-521 miljoonan tonnin lisäyksen kivihiileen perustuvaan teräksen tuotantoon ja aiheuttaisi 1 gigatonnin lisäyksen kivihiileen perustuvan teräksen tuotannon nykyisiin hiilidioksidipäästöihin, jotka olivat 3,1 gigatonnia vuonna 2019.
Institutionaalisilla sijoittajilla on keskeinen rooli metallurgisesta hiilestä irtautumisessa sekä 1,5 asteen tavoitteen saavuttamisessa laajemmin. Vuonna 2015 solmitun Pariisin ilmastosopimuksen myötä suursijoittajat ovat kehittäneet ohjenuorikseen ”hiilipolitiikkoja”. Hiilipolitiikalla voidaan varmistaa, että rahoituksesta suljetaan pois kaikkein eniten hiiltä käyttävät ja tuottavat yhtiöt. Nämä linjaukset ovat aiemmin koskeneet vain niin kutsuttua lämpöhiiltä, jota käytetään energiantuotantoon. lmastotavoitteet kuitenkin edellyttävät myös metallurgisen hiilen käytön lopettamista, joka on teollisuudessa, erityisesti teräksen valmistuksessa käytettävää hiiltä. Tästä syystä päivitetty hiilipolitiikkamittari tarkastelee myös institutionaalisten sijoittajien linjauksia metallurgisen hiilen eli teollisuudessa käytettävän hiilen osalta.
Suursijoittajat ja metallurginen hiili
Minkälaisia tavoitteita suomalaisilla pankeilla ja eläkeyhtiöillä on luopua metallurgisen hiilen rahoituksesta? Ei juuri minkäänlaisia. Vain yhdellä toimijalla – Nordealla – on linjaus metallurgisen hiilen poissulkemiseksi. Kesäkuussa 2022 Nordea ilmoitti, ettei se enää sijoita yhtiöihin, joiden tuloista yli 30% tulee lämpö- ja metallurgisesta hiilestä. Tätä ennen Nordea oli rajoittanut vain lämpöhiileen kohdistuvia sijoituksia. Muilta tarkastelemiltamme sijoittajilta puuttuvat linjaukset metallurgisesta hiilestä kokonaan.
Nordean nykyinen hiilipolitiikka on hyvä ensimmäinen askel, jota muiden sijoittajien tulisi seurata. Nordean strategiassa on kuitenkin suuria aukkoja. Nykyinen linjaus ei estä lainan myöntämistä tai sijoittamista yhtiöihin, jotka yhä suunnittelevat uusia fossiilituotantohankkeita. Tuen lopettaminen uudelle hiilen tuotannolle tulisi olla suursijoittajien ensimmäinen toimi hiilen alasajossa. Nordean on tukittava kaikki fossiilihankkeiden rahoittamista mahdollistavat porsaanreiät ja linjattava metallurgisen hiilen kaivoksia suunnittelevat yhtiöt ja hankkeet yksiselitteisesti rahoituksen ulkopuolelle.
Suomalaisilla eläkeyhtiöillä ei ole juurikaan sijoituksia hiilikaivoksiin, mikä on ilahduttava asia. Yhdeltäkään näistä toimijoista ei kuitenkaan löydy hiilipolitiikkaa, joka kieltäisi metallurgisen hiilen sijoitukset. Miksi ei? Osa suursijoittajista saattaa nähdä linjauksen tarpeettomana, jos salkusta ei muutenkaan löydy metallurgisen hiilen kaivosyhtiöitä. Vahvan hiilipolitiikan julkaiseminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin tarpeetonta. Hiilipolitiikan päivittäminen lähettäisi tärkeän viestin terästeollisuudelle, että metallurgisesta hiilestä irtautumisella on kiire. Vahvalla hiilipolitiikalla on lisäksi merkittävä signaalivaikutus, jolla kannustetaan kilpailijoita päivittämään ilmastostrategiansa koskemaan metallurgista hiiltä. Suomalaiset suursijoittajat voisivat näyttää mallia Pohjoismaiden ja Euroopan finanssialalle ja asettaa metallurgisen hiilen ulossulkemiselle uuden normin.
Suosituksemme rahoituslaitoksille
Suomalaisten suursijoittajien tulisi pikimmiten päivittää hiilipolitiikkojaan ja tehdä linjauksista kokonaisvaltaisia ja yhdenmukaisia laajentamalla ne koskemaan myös metallurgista hiiltä. Mikä tahansa maininta ei kuitenkaan riitä, vaan sijoittajien tulisi yksiselitteisesti linjata uudet metallurgisen hiilen kaivokset ja hiiltä käyttävät teräksen tuotantolaitokset rahoituksen ulkopuolelle.
Pankkien tulee lisäksi asettaa rahoituksen ehdoksi, että yhtiöt investoivat vain vähäpäästöiseen teknologiaan. Teräsyhtiöiltä ja metallurgisen hiilen yhtiöiltä on myös vaadittava vahvat ilmastosuunnitelmat, joista ilmenee niiden sitoutuminen ja toimet 1,5 asteen mukaisiin päästövähennyksiin. Muuten vaarana on, että terästuotanto lukkiutuu vielä vuosikymmenniksi saastuttavaan ja valtavia hiilimääriä vaativaan teknologiaan.
Suomalaisilla rahoituslaitoksilla on paikka olla luomassa uutta normaalia finanssimaailmassa ja näyttää mallia Eurooppalaisille rahoittajille myös metallurgisen hiilen tuotannosta irtautumisessa.