Tätä planeettaa ei pelasta mikään muu kuin äärimmäisen raju päästöjen vähentäminen. Siinä sivussa hiiltä on kuitenkin pystyttävä siirtämään pois ilmakehästä, ja tässä soiden suojelu ja ennallistaminen ovat merkittävä ja halpa tapa toimia. Ja ennen kaikkea: toimia voi heti.
Nielu vai ei?
Soissa on maailman toiseksi suurin hiilinielu, heti merien jälkeen. Soiden turvekerroksiin on varastoitunut hiiltä, jota kasvillisuus on sitonut ilmakehästä. Suokasvit synnyttävät aidon hiilinielun, koska osa yhteyttämisessä sidotusta hiilestä jää pysyvästi maaperään, turvekerrokseen, eli poistuu siten elonkehän aktiivisten kiertojen piiristä.
Pysyvä hiilinielu syntyy vain kun kasvillisuuden ilmakehästä sitoma hiili ei palaa normaalien ravintoketjujen ja hajotusprosessien kautta takaisin ilmakehään, vaan varastoituu pysyväisluonteisesti jonnekin. Soihin kertyneistä turvekerroksista syntyivät aikoinaan rusko- ja kivihiilikerrostumat. Teoriassa turpeen kertyminen voi nykyäänkin aloittaa vastaavan prosessin.
Pysyvää hiilen poistumista ilmakehästä ei tapahdu esimerkiksi pelloilla tai metsissä, vaikka niiden hiilinieluista puhutaan runsaasti. Usein nielupuhe on suoranaista huijausta. Esimerkiksi tavallinen talousmetsä ja sinne istutettavat puut eivät toimi pysyvänä hiilinieluna lainkaan.
Turpeen kertyminen on käänteinen ilmiö kivihiilen polttamiselle. Pysyvää hiilen poistumista ilmakehästä ei tapahdu esimerkiksi pelloilla tai metsissä, vaikka niiden hiilinieluista puhutaan runsaasti. Usein nielupuhe on suoranaista huijausta. Esimerkiksi tavallinen talousmetsä ja sinne istutettavat puut eivät toimi pysyvänä hiilinieluna lainkaan. Hiiltä sitoutuu puuainekseen suhteellisen nopeasti, mutta vielä nopeammin hiili vapautuu takaisin ilmakehään, kun metsä kaadetaan ja käytetään erilaisiin tuotteisiin.
Pääosa kaadetun puuston hiilestä on takaisin ilmassa alle vuosikymmenessä ja jokainen avohakkuu vapauttaa hiiltä myös maaperästä. Metsän hiilinielu on siis lähes saman pituinen kuin on metsän kasvuaika. Siksi pitkäikäisiä metsän hiilinieluja syntyykin vain pysyvästi suojeltuihin metsiin. Suojelluissa metsissä hiiltä sitoutuu lisää puustoon vähintään seuraavan 500 vuoden ajan, maaperään vielä paljon pidempäänkin.
Kallis kiikkulauta: turpeenpoltot tuet Suomessa
Turve on ruskohiilen esiaste. Siksi turpeen hiili on ”harvemmassa” kuin rusko- ja kivihiilessä ja turpeen energiasisältö on tilavuusyksikköä kohden näistä pienin. Tästä syystä turpeen poltossa myös syntyy enemmän hiilipäästöjä kuin kivihiilellä lämmittämisessä.
Suomessa on tähän saakka haluttu poliittisin perustein suosia turvetta etenkin kaukolämmön tuottamisessa. Turvetta poltettaessa ei esimerkiksi tarvitse maksaa samaa hiilipäästöön suhteutettua veroa kuin maksetaan kivihiilen tai öljyn poltosta. Suomen linja on siis tukenut kaikkein saastuttavimman polttoaineen käyttöä.
Turpeen kilpailukyky markkinoilla on huono, mm. koska energiasisällöltään höttöä tavaraa on kallista kuljettaa. Jos turpeen energiakäytön verohelpotukset poistettaisiin, turpeen poltto loppuisi nopeasti. Markkinoilla turve on kilpaillut lähinnä puun kanssa. Siksi Mauri Pekkarisen ministerikaudella luotiin EU-säätelyä sitomaan nk. kiikkulautamalli. Siinä puun ja turpeen tukien hinta on sidottu toisiinsa siten, että aina jos puu halpenee ja alkaa syrjäyttää turvetta markkinoilta, myös turpeen tukea lisätään. Kaikenlaisia selityksiä kiikkulaudan tarkoitusperästä on kyllä kuultu, mutta käytännössä se on ollut keino ylläpitää turveteollisuutta ja turpeenpolttoa – siitäkin huolimatta, että se tulee kalliiksi veronmaksajille ja ilmastolle.
Kaikenlaisia selityksiä kiikkulaudan tarkoitusperästä on kyllä kuultu, mutta käytännössä se on ollut keino ylläpitää turveteollisuutta ja turpeenpolttoa – siitäkin huolimatta, että se tulee kalliiksi veronmaksajille ja ilmastolle.
Turvemaiden ojitus lämmittää ilmastoa
Turpeenkaivulla on siirretty ilmakehään reilun 100 000 suohehtaarin hiilimäärä. Se on maailmanennätys lajissaan, mutta vielä suurempi ennätys on tehty suomalaisen metsätalouden ojitushistoriassa – ja yhä jatkuvassa kunnostusojitus- ja ojitusmätästyskierroksessa. Metsäojitettua suota on Suomessa yli 5 000 000 hehtaaria. Noin miljoona hehtaaria soita on jo menettänyt turvekerroksensa kokonaan, eli ne ovat muuttuneet kivennäismaiksi, kun koko turvekerros on vapautunut ilmakehää lämmittämään. Samoin on käynyt joukolle turvepeltoja.
Pääosassa soita ojitus on ohentanut turvekerrosta. Ojituksen tehtävä on kuivattaa suon pinta. Tällöin happi pääsee turvekerrokseen ja turve alkaa lahota. Samalla hiilivarasto alkaa purkautua ilmaan.
Lisäksi metsäojitus – kuten turpeenkaivuukin – siirtää orgaanista ainesta suolta poistettavien vesien mukana jokiin ja järviin. Toistaiseksi ei tiedetä, minkä verran ojituksen ja turpeenkaivun kautta pääsee orgaanista ainesta vesistöihin ja sitä kautta kasvihuonekaasuina ilmakehään. Sen sijaan muut vesistöhaitat tunnetaan ainakin käytännön kokemuksina rannoilla.
Suomessa tuetaan yhä turvemaiden kunnostusojitusta ja maanmuokkausta. Se on silkkaa hulluutta, sillä toiminnan vesistövaikutukset ja ilmastohaitat ovat suuria, ja toiminnalle olisi myös helposti käyttöön otettava vaihtoehto!
Suomessa tuetaan yhä turvemaiden kunnostusojitusta ja maanmuokkausta. Se on silkkaa hulluutta, sillä toiminnan vesistövaikutukset ja ilmastohaitat ovat suuria, ja toiminnalle olisi myös helposti käyttöön otettava vaihtoehto!
Turvemaiden avohakkuut historiaan
Turvemailla metsätaloutta voitaisiin jatkaa siirtymällä niin sanottuun jatkuvan kasvatuksen menetelmään. Kun puustoa jää hakkuun jälkeen turvemaalle reilut 100 kuutiometriä hehtaarille, puusto haihduttaa kaiken ylimääräisen veden, eikä ojitus siis lisää puuston kasvua. Jatkuva kasvatus myös toimii turvemaalla erittäin hyvin ja helposti. Taloudellisesti tämä parantaa turvemaiden metsätalouden kannattavuutta, eli tuottaa omistajalle hyötyä, ei suinkaan tappiota. Siitä huolimatta ojitusta ja ojitusmätästykseksi kutsuttua maanmuokkausta yhä tuetaan valtion varoin.
Seuraavaan hallitusohjelmaan tulisikin kirjata turvemaiden ojituskielto, tai vaihtoehtoisesti turvemaiden avohakkuukielto; tämä johtaisi nykytilaa parempaan lopputulokseen aivan kaikkien suomalaisten – ja myös ilmaston näkökulmasta katsoen.
Seuraavaan hallitusohjelmaan tulisikin kirjata turvemaiden ojituskielto, tai vaihtoehtoisesti turvemaiden avohakkuukielto; tämä johtaisi nykytilaa parempaan lopputulokseen aivan kaikkien suomalaisten – ja myös ilmaston näkökulmasta katsoen.
Hiilivuodot kuriin soita ennallistamalla
Reilut kymmenen vuotta sitten esitin, että Suomi tekisi soiden ennallistamisesta bisnestä. Siis ottaisi soiden hiilivarastojen suojelun kaupan kohteeksi siten, että ennallistamisen maksaisivat yritykset, jotka haluavat vähentää aiheuttamaansa ilmastohaittaa. Kompensaatio-sana on sittemmin kokenut takaiskuja, mutta periaate on yhä järkevä.
Kaikkia ihmisen toiminnan tuottamia ilmastopäästöjä ei voi poistaa. Siksi vastapainoksi pitää vähentää ilmassa olevaa hiilimäärää. Nämä käänteiset prosessit ovat harmillisen vaikeita ja kalliita. Turvekerroksen kasvattaminen on yksi helpoiten käyttöön otettavista käänteisistä hiilivirroista.
Ennallistamisessa suon ojat luodaan umpeen tai padotaan. Tällöin pohjaveden pinta nousee ja turvekerroksen hapellinen hajotus lakkaa. Ennallistaminen siis pysäyttää ojitusalueen hiilivuodon. Samalla käynnistyy rahkasammalten kasvu, eli syntyy hiilinielu. Periaatteessa nämä kaksi voidaan laskea yhteen: poistunut päästö + lisääntynyt nielu = ilmasta vähenevä hiilimäärä. Parhaillaan mekanismia kehitetään Suomen luonnonsuojeluliiton Hiilipörssissä, jossa yksityinen ihminen voi jo nyt sijoittaa hiilipäästönsä suohon. Jatkokehityksen tuloksena syntynee myös yrityksille sopiva versio, jossa yritys voi osaltaan poistaa hiiltä ilmakehästä.
Kaikkia ihmisen toiminnan tuottamia ilmastopäästöjä ei voi poistaa. Siksi vastapainoksi pitää vähentää ilmassa olevaa hiilimäärää. Nämä käänteiset prosessit ovat harmillisen vaikeita ja kalliita. Turvekerroksen kasvattaminen on yksi helpoiten käyttöön otettavista käänteisistä hiilivirroista.
Vaikeat kaasutaseet
Suosta karkaavan ja sinne sitoutuvan hiilen määrä vaihtelee Suomen yli sadalla suotyypillä runsaasti. Samoin vaihtelee suossa vedenpinnan nousun jälkeen alkavan metaanin tuotannon ja ilmaan pääsemisen määrä. Hiilen ja metaanin lisäksi prosessiin kuuluvat erottamattomasti myös typpioksiduuli sekä avoimien soiden suurempi albedo ja toisaalta puuston tuottamat aerosolit. Suon vanhetessa sen vaikutus myös muuttuu. Nuori suo on hiilen sitoja, mutta tuottaa metaania. Vanha suo on ennen kaikkea suuri hiilivarasto.
Soiden ilmastotaseet ja erilaisten suotilanteiden vaihtelu ovat erittäin monimutkainen kokonaisuus. Elämänhistoriassa näiden osin erisuuntaisten vaikutusten summa on kuitenkin ollut selkeä: Suot viilentävät planeettaa. Kivihiilikaudella soiden turvekerroksista syntyivät kivihiilikerrostumat. Samalla hiiltä poistui ilmakehästä niin paljon, että vaikka silloisissa soissa syntyi samaan aikaan varmasti runsaasti metaania, maapallo viileni ja muuttui olosuhteiltaan nisäkkäille ja linnuille kelvolliseksi.
Kun suota ennallistetaan, menetelmän valinnalla voi vaikuttaa erityisesti metaanipäästön suuruuteen. Rahkasammalten vesisoluissa elää metaania ”syöviä” bakteereita. Ne toimivat samaan tapaan kuin valtamerten metaanipäästöjä poistavat bakteerit, jotka syövät meren pohjasta kuplivan metaanin jo ennen kuin se pääsee pintaan. Samalla tavalla rahkasammalen metaanibakteerit poistavat kohti pintaa kuplivan metaanin, käyttävät sen ravinnokseen ja vapauttavat syntyvät hiilidioksidin rahkasammalen käyttöön. Rahkasammal puolestaan sitoo hiilidioksidin omassa yhteyttämisessään ja siirtää pienen osan yhteyttämistuotteista uudelleen turvekerrokseen. Hieno ”suljettu” kierto siis. Kiertoa voi hyödyntää ennallistamisessa siirtämällä rahkasammalta nopeasti avoimille turvepinnoille. Sammalten siirto on onneksi suhteellisen helppoa.
Käännetään hiilivirran suuntaa
Aina voidaan keskustella siitä, onko ennallistamisen vaikutus kullakin suokohteella ilmastolle positiivinen heti, vuosikymmenen, vai kenties vasta vuosisadan tai -tuhannen kuluttua. Selvää kuitenkin on, että ihmiskunta ei tule selviämään jo tehtyjen kivihiili- turve-, öljy- ja muiden fossiilisten hiilivarastojen vapauttamisen seurauksista, ellei hiiltä saada siirrettyä myös toiseen suuntaan, pois ilmakehää lämmittämästä. Tätä tavoitellaan Hiilipörssissä tehtävällä soiden ennallistamisella. Samalla hyötyvät soiden lajit, eli biodiversiteetti, marjastajat ja maiseman ihailijat sekä Suomen vesistöt.
Soiden ennallistaminen viilentää ilmastoa ainakin pidemmällä aikavälillä, mutta yksinään se ei riitä mihinkään. Seuraava jääkausi on jo ihmistoimin peruutettu. Päästöjä on vähennettävä rajusti, ja samalla hiiltä on siirrettävä pois ilmakehästä.
Soiden ennallistaminen viilentää ilmastoa ainakin pidemmällä aikavälillä, mutta yksinään se ei riitä mihinkään. Seuraava jääkausi on jo ihmistoimin peruutettu. Päästöjä on vähennettävä rajusti, ja samalla hiiltä on siirrettävä pois ilmakehästä.
Kirjoittaja
Risto Sulkava, FT, biologi, Hiilipörssin asiantuntija