Yhteensä 40 järjestöä puolustaa ilmastolakiin kirjattua tavoitetta tänään julkaistussa kannanotossa, jonka mukaan Suomen tulee olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2035.
Lue lisää ”Hiilineutraali Suomi 2035 on laajasti jaettu tavoite”
Yhteensä 40 järjestöä puolustaa ilmastolakiin kirjattua tavoitetta tänään julkaistussa kannanotossa, jonka mukaan Suomen tulee olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2035.
Lue lisää ”Hiilineutraali Suomi 2035 on laajasti jaettu tavoite”
Kuusi suomalaista kansalaisjärjestöä on tänään julkaissut ohjenuoransa ilmastokriisin ja luontokadon hillitsemiseksi tulevissa kuntavaaleissa. Järjestöt korostavat, että seuraavat neljä vuotta valtuustoissa määrittävät sen, saavuttaako Suomi hiilineutraaliuden 2035 sekä pysymmekö alle 1,5 asteen hiilibudjetissa. Samalla on varmistettava luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja elvyttäminen.
Järjestimme viime viikolla Oodissa rakentamisen päästöihin pureutuvan kuntavaalipaneelin. Paneeliin osallistui laaja kattaus ehdokkaita eri puolueista: Riikka Vaaja (kesk), Noora Laak (vas), Sameli Sivonen (vihr), Reetta Angelvo-Riipinen (ps), Otto Meri (kok) sekä Lauri Muranen (sdp). Paneelia fasilitoi toimittaja Tom Nylund ja avauspuheenvuoron piti Green Building Council Finlandin toimitusjohtaja Antti Ruuska.
Euroopan terästeollisuus on ratkaisevassa tienhaarassa. Ala on yksi eniten päästöjä aiheuttavista ja vastaa 5 % EU:n kokonaispäästöistä ja yli neljänneksestä teollisuuden päästöistä. Terässektorin siirtymä on välttämätön EU:n kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Ilmastojärjestöt osallistuivat Nordean 20.3.2025 järjestettyyn vuosittaiseen yhtiökokoukseen ja esittivät yhtiökokousaloitteen, jossa vaaditaan Nordeaa lopettamaan uuden fossiilituotannon rahoitus. Hiilivapaa Suomi esitti lisäksi kysymyksen metallurgisen hiilen tuotannon laajentamisen rahoittamisesta. Lue lisää ”Ilmastojärjestöt veivät Nordean yhtiökokoukseen painavan viestin – uuden fossiilituotannon rahoittaminen lopetettava”
Tervetuloa kuuntelemaan Helsingin kuntavaaliehdokkaiden keskustelua rakentamisesta osana ilmastokriisin ratkaisuja!
Hiilivapaa Suomi järjestää Rakentamisen päästöt kuriin! -kuntavaalipaneelin, jossa pureudutaan rakentamisen ilmastovaikutuksiin sekä tehokkaimpiin toimiin, joilla rakennussektoria viedään lähemmäs ilmastotavoitteita tulevalla valtuustokaudella. Lue lisää ”Rakentamisen päästöt kuriin! -kuntavaalipaneeli Helsingissä”
Järjestimme yhdessä Australasian Centre for Corporate Responsibilityn (ACCR) ja ruotsalaisen vakuutusyhtiö Folksamin kanssa sijoittajien pyöreän pöydän tilaisuuden Tukholmassa tiistaina 28.1. Tilaisuus kutsui koolle alan huippututkijoita, pohjoismaisten finanssilaitosten edustajia sekä järjestömaailman asiantuntijoita keskustelemaan Aasian terästeollisuuden ilmastopäästöjen vähentämisestä tärkeimmillä markkinoilla, kuten Kiinassa, Japanissa ja Australiassa. Keskusteluissa terävöityivät tarve terässektorin välittömiin ilmastotoimiin, finanssilaitosten vastuu suunnannäyttäjänä, sekä Euroopan ja Aasian kilpailuasetelman muuttuminen riippuen siitä, kumpi onnistuu teräksen ilmastopäästöjen vähentämisessä nopeimmin. Lue lisää ”Sijoittajien on oltava aktiivisia vaikuttajia, jotta hiileen perustuva terästuotanto saadaan loppumaan”
Ilmastotutkijat antavat yhä painokkaampia varoituksia 1.5°C asteen ylittymisen seurauksista, mutta pohjoismaiset pankit jatkavat edelleen miljardiluokan tukea hiili- öljy- ja kaasuyhtiöille, jotka suunnittelevat uusia fossiilituotannon hankkeita. Toteutuessaan uudet fossiilihankkeet veisivät Pariisin sopimuksen ilmastotavoitteen kauas saavuttamattomiin.
DNB ja Nordea nousivat tuhoisaa fossiilibisnestä taloudellisesti eniten tukeviksi pohjoismaisiksi pankeiksi, lainat ja sijoitukset yhteenlaskettuna.
Lue lisää ”Uusi raportti paljastaa pohjoismaisten pankkien tuen likaisille fossiiliyhtiöille”
Met Coal Exit List on avoin tietokanta kaivosyhtiöistä, jotka suunnittelevat laajentavansa metallurgisen hiilen tuotantoa. Listalla on yhteensä 160 yhtiötä, joissa myös suomalaispankeilla on sijoituksia. Lue lisää ”Uusi työkalu finanssilaitosten ilmastotyöhön: Met Coal Exit List kokoaa hiilituotannon laajentamista suunnittelevat yhtiöt”
Järjestämme rakentamisen päästöihin pureutuvia koulutuksia kuntavaaliehdokkaille keväällä 2025. Koulutuksissa käydään läpi rakentamisen päästöjä kunnissa, tehokkaimpia toimenpiteitä rakentamisen päästöjen vähentämiseksi sekä keskustellaan siitä, kuinka toimenpiteitä voidaan sisällyttää valtuustojen strategioihin jo vuonna 2025. Lue lisää ”Ehdokaskoulutukset: rakentamisen päästöt”