Tammikuun blogi: Suomen ensimmäinen ilmasto­kalenteri on kansalais­yhteiskunnan taidonnäyte

Kalenteria oli mukana tekemässä iso joukko vapaaehtoisia - kuvassa näkyy vain murto-osa.

Ilmastokalenterin tammikuun teemana on yhteistyö: ilmastonmuutos ratkaistaan joukkuepelillä ja ilmastoahdistus toiminnalla! Ilmastokalenterin syntytarina on oiva esimerkki tästä.

Huumoria ja lämpöä ilmastoviestintään

Kokous olutbaarissa
Kokous olutbaarissa osoittautui idearikkaaksi! 🙂

Hiilivapaa Suomi -kampanjan Joulupukki-viestintäkonsepti keksittiin viime maaliskuussa viestintätapaamisessa oluttuoppien äärellä. Kampanjan vapaaehtoiset halusivat vastata ilmastoviestinnän haasteisiin huumorilla ja positiivisella otteella, ja viestinviejäksi valjastettiin kaikkien tuntema ja rakastama Joulupukki.

Joulupukkihahmoa päästiin toden teolla testaamaan ministereille toimitetuissa vetoomuskorteissa, joissa vaadittiin parannuksia hallituksen ajamaan kivihiilikieltolakiin.

Sparraajaksi Sitra

Kalenteria ideoitiin välillä kieli poskessa. 😀

Kesällä 2018 kampanja haki mukaan Sitran järjestöille suunnattuun Maapalloliiga-kehitysohjelmaan. Vanha valkoparta teki vaikutuksen tuomaristoon, sillä elokuussa Hiilivapaa Suomen tiimi kutsuttiin 30 parhaan joukkoon semifinaaliin työstämään suunnitelmaansa eteenpäin. Semifinaalissa syntyi idea Joulupukki-aiheisesta kalenterista.

Syyskuussa kisa jatkui finaalissa yhdeksän muun huippujoukkueen kanssa! Maapalloliigan asiantuntijat mentoroivat kisailijoita eteenpäin syksyn aikana, ja ideat alkoivat muuttua rohkeiksi kokeiluiksi.

Ilmastokalenteri aktivoi uusia vapaaehtoisia

Kuten kaikissa projekteissa, ei hankaluuksiltakaan vältytty. Idean takana oli pieni joukko sitoutuneita kampanjan aktiiveja, mutta kalenterin kuvitus, sisältö ja taitto oli saatava valmiiksi tiukassa aikataulussa. Viimeistään valokuvaajan lähdettyä ja kutsuttua projektia mahdottomaksi meinasi iskeä epätoivo ja ilmastoahdistus.

Lokakuussa tapahtui kuitenkin merkittävä käänne, kun hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi 1,5 asteen raporttinsa. Raportin viesti ilmastonmuutoksen hillitsemisen tärkeydestä korkeintaan 1,5 asteeseen sai ilmastonmuutoksesta ahdistuneet kansalaiset toimimaan, ja lokakuun lopulla 10 000 ihmistä marssi Suomen historian suurimmalla ilmastomarssilla vaatimassa kunnianhimoisempia ja nopeampia toimia päättäjiltä. Myös Hiilivapaa Suomi ja Joulupukki olivat paikalla vaatimassa toimia valkoisten talvien säilyttämiseksi ja fossiilienergian alasajamiseksi.

Joulupukki Ilmastomarssilla
Joulupukkia haastateltiin Ilmastomarssilla moneen mediaan, mm. MTV:n pääuutisiin (kohdassa 6:35).

Seuraava kuukausi oli osoitus joukkuepelin merkityksestä ilmastotoiminnassa. Marraskuun aikana kampanjaan saatiin mukaan yli neljäkymmentä uutta vapaaehtoista, jotka muun muassa koordinoivat projektia, avustivat valokuvauksessa, kirjoittivat kalenterin tekstejä, koodasivat nettisivuja, taittoivat kalenterin, tekivät markkinointisuunnitelman, avasivat verkkokaupan, kuvasivat Joulupukin Facebook-livelähetyksen ja järjestivät ikimuistoisen julkaisutilaisuuden, johon saapui itse Joulupukki kiittämään kaikkia kalenterin tekijöitä.

Joulupukin & Petteri Punakuonon Facebook-liven järjestely oli hulvatonta hommaa…
Julkkareissa Antivariaatti Sofiassa musisoi mahtava Ilmastokuoro.

Suomen ensimmäinen ilmastokalenteri on todellinen kansalaisyhteiskunnan taidonnäyte. Seinäkalenteri koristaa nyt monen kodin, työ- ja harrastuspaikan sekä päättäjän seinää ja muistuttaa toivottavasti vuoden aikana ilmastoasioiden tärkeydestä. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeen, mutta yhdessä voidaan edistää päätöksiä, joilla on vaikutusta kokonaisen kaupungin tai maan päästöihin. Yksi ihminen voi vaikuttaa kokoaan suurempana ilmastonmuutoksen hillintään ― jos hänellä on tukenaan joukko muita ilmaston puolustajia. Anna siis aikaasi ja osaamistasi ilmastolle ja tule tekemään kanssamme ilmastovaalit!

Joulupukki ja Petteri
Joulupukki ja Petteri Punakuono tyytyväisinä valmiin kalenterin kera.