Dave Jones & Vera Kauppinen
Lähes kaksi vuotta sitten Suomen valtion omistama Fortum ilmoitti aikeestaan ostaa saksalaisen energiayhtiö Uniperin. Tulevan 70,5% omistusosuutensa turvin Fortum voi sanella yritysten yhteisen tulevaisuuden käytännössä lähes miten mielii1. Fortumin Uniper-osakekauppojen jälkeen on odotettu tietoa siitä, mitä Uniperin valtavalle hiilivoimala-arsenaalille tapahtuu etenkin Saksassa, jossa valtaosa Uniperin hiilivoimaloista sijaitsee.
Hiilivoiman alasajamisen suhteen Saksa on Puolan ja Turkin ohella yksi keskeisimmistä toimijoista Euroopassa, ja Uniper kuuluu Euroopan eniten saastuttaviin energiayhtiöihin. Puolet Uniperin energiantuotannosta on kaasua, kolmannes kivihiiltä ja loput pääasiassa ydinvoimaa ja vesivoimaa. Hiukan alle 30 % Uniperin kaikesta energiantuotannosta perustuu hiileen2.
Vattenfallin jalanjäljillä: Fortum vähättelee myynnin haittoja
Tähän saakka Fortumin ja Uniperin suhdetta on parhaiten kuvannut riitaisa pattitilanne. Fortum näytti osakkeenomistajan voimansa, kun se käytännössä savusti ulos Uniperin ylemmän johdon eikä ole antanut heille vieläkään vastuuvapautta yhtiökokouksessa. Fortumin lokakuussa tekemien osakeostojen turvin tilanne on nyt ratkeamassa. Uutislähteitä tulkiten voi päätellä, että Fortumilla on mitä ilmeisimmin pöytälaatikossa visio, jota on jo esitelty Uniperin uunituoreelle toimitusjohtajalle Andreas Schierenbeckille. Vision julkistamista kansalaisjärjestöt ovat vaatineet lähes vuoden ajan, samoin Uniperin työntekijät. Seuraavaksi ratkaisevat yksityiskohdat.
Fortumin suunnitelmista voi tehdä valistuneita arvauksia. On varsin ilmeistä, että yhdistyneiden portfolioiden keskiössä tulee olemaan kaasu, mutta kivihiilen kohtalosta on enimmäkseen vaiettu. Fortumin ilmoitettua kiinnostuksestaan Uniperin hankintaan alettiin epäillä, että toimitusjohtaja Pekka Lundmark aikoo seurata Vattenfallin surullisen kuuluisaa esimerkkiä ja myydä hiilivoimalat. Fortumia on toistuvasti vaadittu kertomaan, aikooko se myydä hiilivoimalat niiden sulkemisen sijaan. Fortum on väistellyt kysymystä järjestelmällisesti ja kääntänyt keskustelun EU:n päästökauppajärjestelmään, kuten tässä kansalaisjärjestöille suunnatussa blogissa. Epäilyille on kuitenkin hyvät perusteet, sillä Pekka Lundmark on valoittanut asiaa Fortumin vuosien 2018 ja 2019 varsinaisissa yhtiökokouksissa toteamalla, että “vaikka myynti ei tosiaankaan vähennä päästöjä, se ei myöskään suurenna niitä”. Ilmeisesti Fortumia ei pitäisi syyllistää ja pitää vastuullisena asiasta: heidän näkökulmastaan todellinen ongelma olisi siis päästökauppajärjestelmä ja “vesisänkyilmiö”.
Pekka Lundmarkin väite päästöistä on virheellinen. Jos vertaillaan Vattenfallin myytyjen laitosten päästöjä ostohetkellä ja vuonna 2018 (uusin saatavilla oleva EUTL:sta kerätty päästödata), ovat päästöt jopa hiukan nousseet. Lisäksi voidaan olettaa, että myynnille vaihtoehtoinen toiminto olisi ollut sulkeminen muutaman vuoden sisällä, jolloin on päivänselvää, että jokainen vuosi viivytystä tarkoittaa valtavaa ylimääräistä päästökuormistusta ilmakehään. Vattenfallin laitokset ovat kaiken lisäksi Euroopan saastuttavimpien joukossa. Pekka Lundmarkin vähättely myynnin haitoista on huomattavan harhaanjohtavaa.
Vesisänkyilmiö-myytin strateginen (väärin)käyttö
Myöskään päästökaupan taakse piiloutuminen ei vapauta vastuusta. Fortumin keskeisin puolustusargumentti on, että hiilivoimalan sulkeminen ei vähennä päästöjä. Tämä perustuu osin teoreettiseen konseptiin päästökaupan vesisänkyilmiöstä. Vesisänkyilmiöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa samoin kun vesisängyn patjaa painaessa toisaalle nousee uusi, yhtä suuri pullistuma: päästöjen vähentäminen yhtäällä lisää niitä toisaalla. EU:n päästökauppajärjestelmä nähdään näin valtavana myyräpelinä, jossa yhden myyrän (hiilivoimalan) nuijiminen alas vain nostaa uuden myyrän kolostaan toisaalla.
Pekka Lundmark ylläpitää tätä ajatusta “sisäisestä hiilivuodosta” väittämällä blogissaan, että yksittäisten voimaloiden sulkeminen kansallisten vaatimusten vuoksi ei automaattisesti vähennä kokonaispäästöjä vaan päinvastoin mahdollistaa päästöjen kasvun muualla. Lundmarkin mukaan päästöjä ei siis voisi teoriassa vähentää muuten kuin vähentämällä päästöoikeuksien määrää eli puuttumalla päästökattoon.
EU:n päästökaupan rakenteita on kuitenkin muutettu olennaisesti viime aikoina. Tämän seurauksena useat analyysit osoittavat, että hiljattain käyttöönotetun markkinavakausvarannon (MSR) vuoksi päästöoikeuksien katolla ei enää ole juuri merkitystä. Tällä reformilla on ollut kaksi suurta vaikutusta, jotka ovat pienentäneet vesisänkyilmiötä:
Markkinavakausvarantoa kasvatettiin lyhyellä aikavälillä niin, että suuri osa aiemmasta ylitarjonnasta poistui. Päästöoikeuksien tarjonta markkinoilla tulee siis perustumaan päästökaton sijaan aiempiin päästöihin.
Käytössä on nyt ominaisuus, joka peruuttaa pysyvästi päästöoikeuksia, eli estää niiden palauttamisen markkinalle. Myös tämä suurentaa eroa todellisen päästöoikeusmäärän ja virallisen päästökaton välillä.
Vesisänkyilmiö ei ole hävinnyt täysin, sillä päästöoikeuksien siirtyminen markkinavakausvarantoon tapahtuu viiveellä. Tämä on kuitenkin kokonaisuuteen nähden sivuseikka. Vesisänkyilmiö on voimakkain silloin, kun päästöt pienenevät paljon ja nopeasti. Ehdottomasti nopein muutos päästömarkkinoilla on Saksan suunnittelema hiilivoimaloiden sulkeminen. Päästökaupan reformin yhteydessä otettiin kuitenkin huomioon se, että hiilivoimaloita tullaan todennäköisesti ajamaan alas, ja siksi valtioille luotiin mekanismi poistaa päästöoikeuksia markkinoilta. Päästöoikeuksien eliminointi on kirjattu Saksan hiilikomission suosituksiin ja Saksa ilmoitti hiljattain Madridin ilmastokokouksessa toteuttavansa ylimääräisten päästöoikeuksien poistamisen. Tämä pienentäisi vesisänkyilmiötä edelleen.
Päästökaupan ja markkinavakausvarannon tiukentaminen edelleen on toivottavaa – Fortum on ollut poliittisissa kannanotoissaan tämän suhteen myös rakentava. Päästökauppajärjestelmän remontin tuleekin jatkua, jotta päästöoikeuksien määrä vähenee tarpeeksi nopeasti.
Fortumin on oltava rehellisempi suunnitelmistaan hiilivoimaloiden suhteen ja ajettava hiililaitokset alas
Pekka Lundmarkin vesisänkyargumentti ei kestä lähempää tarkastelua, sillä markkinavakausvaranto poistaa vesisänkyilmiön lähes kokonaan. Eurooppalaiset analyysit osoittavat, että hiilivoimaloiden kannattavuus on kääntynyt jo voimakkaasti pakkaselle eikä laitoksista ole odotettavissa suuria voittoja. On siis aika ajaa laitokset reilusti alas, eikä jumittua puimaan päästökaupan epätäydellisyyttä. Tästä voisi nimittäin päätellä, että Fortum aikoo vedota vesisänkyilmiöön, jotta voimaloiden myynnille saataisiin paremmin päivänvaloa kestävä alibi. Fortumilla on nyt mahdollisuus osoittaa olevansa aidosti edelläkävijä – päästökaupan vesisängyn tyhjentäminen on jo käynnissä.
Pekka Lundmarkin vesisänkyargumentti ei kestä lähempää tarkastelua, sillä markkinavakausvaranto poistaa vesisänkyilmiön lähes kokonaan. Eurooppalaiset analyysit osoittavat, että hiilivoimaloiden kannattavuus on kääntynyt jo voimakkaasti pakkaselle eikä laitoksista ole odotettavissa suuria voittoja. On siis aika ajaa laitokset reilusti alas, eikä jumittua puimaan päästökaupan epätäydellisyyttä.
Dave Jones on energiamarkkina-analyytikko EU:n päästökauppaan erikoistuneessa ajatushautomo Sandbag:issa. Dave työskenteli 13 vuotta sähköyhtiö E.ON:lla, jossa hän analysoi sähkö- ja hiilimarkkinoita. Tällä hetkellä Dave käyttää asiantuntemustaan EU:n päästökaupasta edistääkseen kivihiilen alasajoa Euroopassa.
Vera Kauppinen on Hiilivapaa Suomi -kampanjan koordinaattori.
1 Täyden hallinnan yhtiössä voi saada yhtiökokouksessa 75 prosentin omistuksella
2 Kun Fortumin ja Uniperin portfoliot yhdistyvät on hiilivoiman osuus yhteenlasketusta (pro forma) tuotannosta on 18 % ja liikevaihdosta 2 %.