Anteeksi häiriö Fortum, mutta käynnissä on ilmastokriisi

Mielenosoittajia istumassa kadulla.
Elokapinan mielenilmaus 17.6. Helsingissä. Kuva: Pyry Kantonen / Elokapina / Extinction Rebellion Finland

Fortum yrittää ohjata ilmastonmuutoskeskustelua sponsoroimalla TV-ohjelmia ja korostamalla yksilön valintoja häivyttäen tarpeellisten ilmastotoimien kokoluokkaa. Fortum antaa myös ymmärtää, että kansalaisyhteiskunta ja suuryhtiöt ovat samalla puolella sekä toivoo yhteistyötä vastakkainasettelun sijaan. Valtavia yhteiskunnallisia muutoksia ei kuitenkaan saada aikaan ilman häiriöitä, painetta ja kansalaistottelemattomuutta.

Uskon, että Fortum on aidosti huolestunut ilmastonmuutoksesta ja haluaa etsiä omalla tahollaan ratkaisuja, kunhan ne eivät vaikuta liikaa sen osinkojen maksuun tai kavenna yhtiön markkinaosuutta. Fortumin eläkkeelle jäävä yhteiskuntasuhteiden johtaja Arto Räty on useasti liputtanut yhteistyön puolesta vastakkainasettelun sijaan. Räty toteaa blogissaan muun muassa seuraavasti:

Ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat kansalaiset järjestävät viikoittain mielenosoituksia ympäri maailmaa. Nämä aktiiviset toimijat ovat hyvällä asialla, sillä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä tarvitaan nyt haastamista ja riman nostamista ylemmäs. Syyllistäminen ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu, vaan yhteistyö.

Ratkaisujen löytämisen keinoista olemme kuitenkin eri mieltä. Yhteiskunnallisten muutosten historiaa tutkittaessa käy hyvin selväksi, ettei suuria muutoksia ole saavutettu helposti ja yhdessä valtaapitävien kanssa – vaan nimenomaan heidän vastustuksestaan huolimatta. Tästä on lukuisia esimerkkejä lähtien aina naisten, vähemmistöjen ja työläisten oikeuksista segregaation ja apartheidin poistamiseen.

Väittämällä, että olisimme samalla puolella Fortum häivyttää omaa valta-asemaansa, joka sillä on kansainvälisenä suuryrityksenä. Ilmastokriisin ratkaisu ja fossiilisiin perustuvan yhteiskunnan koko perustan muuttaminen ovat valtava muutos, joka on vielä vaikeampi toteuttaa kuin kansalais- ja ihmisoikeuksissa tapahtuneet edistysaskeleet. Lähes kaikki toimijat ilmoittavat haluavansa ratkaista ilmastonmuutoksen. Toimenpiteistä ja aikataulusta voi kuitenkin olla hyvinkin eri mieltä – kuten me olemme Fortumin kanssa.

Koska ilmastokriisin ratkaiseminen on vastoin monen valtaapitävän tahon lyhytaikaisia intressejä, muutos ei tapahdu yhdessä keskustellen. Se vaati painetta, joka syntyy, kun suuret ihmismassat häiritsevät nykyistä järjestelmää kansalaistottelemattomuuden keinoin.

Koska ilmastokriisin ratkaiseminen on vastoin monen valtaapitävän tahon lyhytaikaisia intressejä, muutos ei tapahdu yhdessä keskustellen. Se vaati painetta, joka syntyy, kun suuret ihmismassat häiritsevät nykyistä järjestelmää kansalaistottelemattomuuden keinoin. YK:n pääneuvottelija Pariisin ilmastosopimuksessa, Christiana Figueres, tuo esiin demokraattisen päätöksenteon epäonnistumisen ilmastokriisin ratkaisemisessa, sillä kaikista puheista ja ponnisteluista huolimatta ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on jatkanut nousuaan. Tämän takia hän toteaa tuoreessa kirjassaan: ”kansalaistottelemattomuus ei ole vain moraalinen valinta, se on myös kaikkein vaikuttavin keino maailmanpolitiikan muovaamiseen” ja lisäksi: ”historiallisesti, järjestelmätason poliittiset muutokset ovat vaatineet merkittävän mittakaavan kansalaistottelemattomuutta“.

Rauhanomaista kansalaistottelemattomuutta ovat asettuneet kannattamaan myös 13 000 tutkijaa, jotka varoittavat ilmastohätätilasta ja 101 nobelistia, jotka vaativat fossiilisten polttoaineiden jättämistä maahan. Fortum on tällä hetkellä jäämässä historian väärälle puolelle, sillä se ei kykene luopumaan fossiilisista polttoaineista riittävän nopeassa aikataulussa, suunnittelee laajentavansa fossiilisiin perustuvaa toimintaansa sekä tukeutuu epävarmoihin teknisiin ratkaisuihin ja hidastaa ilmastotoimia oikeusteitse.

Muutos on silti tulossa, halusi Fortum sitä tai ei. Yksi voitto kerrallaan, oli se sitten fossiili-infrastruktuurin blokkaamista tai uusien projektien vastustamista, oikeustaisteluita Shellin historiallisen oikeuspäätöksen jalanjäljissä tai yhtiökokousaktivismia yhdessä kansalaisjärjestöjen, institutionaalisten sijoittajien ja aktivistisijoittajien kanssa. Tällä hetkellä on käynnissä Elokapinan Kesäkapina, jolle annamme kaiken tukemme ja kannustamme yhä useampaa liittymään mukaan.