Tekijä: Eija Kärkkäinen

Ilmastokanavan blogivierailu
Teksti: Sonja Salomäki

Ilmastokanava-hanke yhdistää vuoden 2018 aikana järjestöjä ja taiteilijoita tekemään yhteistyössä aktivismitaidetta erilaisista ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. Ilmastokanavan ja Hiilivapaa Suomi -kampanjan välille kehkeytynyt yhteistyö tuntuu perin juurin luontevalta. Hiilivapaan Suomen toiminnan tavoite on keskittynyt ilmastonmuutoksen hillitsemiseen selkeällä ja konkreettisella tavalla, lisäksi se on käyttänyt viestinnässä jo aiemmin taiteellisia tehokeinoja. Todellinen palo ilmastotoimintaan, kuten Hiilivapaa Suomi -kampanjalla on, takaa hyvän lähtokohdan toimivalle ilmastoteokselle.

Hiilivapaa Suomi -kampanjan yhteistyöartistiksi valikoitunut M.A. Numminen on kertonut seuranneensa ilmastoasioita jo vuosikymmeniä. Toiveena on, että Nummisen taiteella voitaisiin saavuttaa katvealueita, joissa ilmastonmuutos ei vielä ole tärkeysjärjestyksessä korkealla. Boykoffin, Goodmanin ja Littlerin tutkimuksen mukaan (2010) median kyllästämässä nykytodellisuudessa kulttuuriteollisuuden näkyvät hahmot onnistuvat vaikuttamaan yleiseen tietoisuuteen ilmastonmuutoksesta (2010); miksi eivät sitten erittäin tunnetut underground-artistit?

Hiilivapaan Suomen ja Ilmastokanavan yhteistyön myötä olen entistä enemmän ärtynyt siitä, etten itse voi vaikuttaa asumiseni lämmöntuotantokeinoihin, joista iso osa hiilijalanjäljestäni muodostuu. Asumismuotoni kautta kuulun haluamattani Helsingin kaukolämpöjärjestelmään, jossa käytetään edelleen fossiilisia polttoaineita. Tiedän myös asuvani energiaa tuhlaavassa 70-luvulla rakennetussa kaupungin vuokratalossa. Kaltaiseni vuokra-asukkaan keinoksi jää vaatia muutoksia kaukolämmön tuottavan Helenin tuotantoon sekä peräänkuuluttaa kaupunkia remontoimaan vuokratalonsa energiatehokkaiksi.

Hiilivapaa Suomi -kampanja painottaa yritysten, kuntien ja valtion roolia ilmastonmuutoksen ratkaisijoina yksityisen ihmisen sijaan. Tällaiselle ajattelulle löytyy myös teoreettista tukea: esimerkiksi kapitalismin ja ympäristön suhteeseen pureutunut maantieteilija Noel Castree on kriittinen yksittäisen ihmisen vaikutusvaltaan ja tuotteistamiseen perustuviin ratkaisuihin. Kulutustottumusten järkeistäminen ilmastoystävällisiksi on toki hieno asia, mutta Castreen mukaan individualismia korostavassa ajassamme yksilön tehoton vastuullistaminen ja syyllistäminen tapahtuu kriittisempien kansalaisuusmuotojen kustannuksella.

Hiilivapaa Suomi -kampanjaan osallistuminen on mainio tapa kanavoida ilmastoahdistusta toimintaan ja löytää itsestään aktiivisempi ja kriittisempi kansalainen.

Toukokuussa  vaikuttaminen Helsingin lämmöntuotantotapoihin mahdollistuu myös tulemalla tanssimaan Hiilivapaisiin tansseihin Salmisaareen 25.5. Toiveensa hiilenpolton lopettamisesta Helsingissä voi esittää esittää hytkyen, seisten tai flossaten – tyyli on vapaa!

Hiilivapaat tanssit on kaikille helsinkiläisille ja kenelle hyvänsä ilmastonmuutoksesta huolestuneelle suunnattu tapahtuma, jossa keräännytään yhteen tanssimaan fossiilinen energian ja lämmöntuotanto historiaan!

Lähtölaskenta kivihiilelle käynnistyi tiistaina 10.4 ministeri Kimmo Tiilikaisen ilmoittaessa, että kivihiilen käyttö kielletään vuonna 2029. Lisäksi hallitus valmistelee 90 miljoonan euron tukipaketin kaukolämpöyhtiöille, jotka sitoutuvat luopumaan kivihiilen käytöstä jo vuonna 2025. Vaikka olisikin ollut parempi kieltää kivihiili jo vuonna 2025, on sovittu ratkaisu oikeansuuntainen.

Sovituista kannustinrahoista puolet suunnataan uusien teknologioiden, kuten lämpöpumppujen ja lämmön varastoinnin, kehittämiseen. Tämä vie eteenpäin tarvittavaa syvempää energiajärjestelmän muutosta. Puolet tuista ohjataan yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon puupolttoaineilla, mitä on vielä tarpeen arvioida kriittisesti. Onko puuperäiseen CHP-tuotantoon investoiminen järkevin tapa varautua sähkön kulutushuippuihin? Mikäli tukieuroja loppujen lopuksi päätetään käyttää puun polttoon, on tuen saannille asetettava kunnianhimoiset kestävyyskriteerit.  Bioenergia voi olla ilmaston kannalta hyödyllistä ainoastaan, kun käytetään nopeakiertoisia biomassajakeita: puunkorjuussa syntyvää hakkuujätettä, oksia ja risuja, ja teollisuuden tähteitä kuten sahanpurua ja puunkuorta. Lisäksi pitäisi olla kristallinkirkasta, ettei tukirahoja käytetä hankkeisiin, joissa apupolttoaineena käytetään turvetta.

Nyt esitetään, että kannustinrahat karsitaan uusiutuvan sähkön tuotannon tuista. Ei ole kannatettavaa, että tukirahoja siirretään aidosti päästöttömiltä tuotantomuodoilta, kuten tuulivoimalta, puun polton edistämiseen. Johdonmukaisempaa olisi etsiä rahoitus ympäristölle haitallisista tuista, esimerkiksi turpeen verotuesta. Turpeella on kivihiiltäkin suuremmat hiilidioksidipäästöt, ja sen kaivuu tärvelee suoluontoa ja vesistöjä, mutta sen polttamisesta palkitaan hyvin runsailla verotuilla.

Kivihiilikielto on siis hyvä, mutta se ei vielä riitä. On ensiarvoisen tärkeää, että myös hiiltä pahempi polttoaine – turve – sisällytettäisiin mukaan kieltoon.