10 myyttiä ilmastoystävällisestä ruuasta – totta vai tarua?

Ruokaa tarjottimella
Kuva: Elli O. / Unsplash

Ruoka aiheuttaa noin 20 % ihmisen ilmastovaikutuksista, ja suurin osa tästä syntyy ruoan alkutuotannossa. Ruoan ilmastovaikutuksista keskusteltaessa törmää usein erilaisiin väitteisiin, joilla pyritään perustelemaan nykytilan jatkamista. Pyysimme asiantuntijoita murtamaan ilmastoystävälliseen ruokaan liittyviä myyttejä.

1. Vegaaniruuasta ei saa kaikkia tarpeellisia aminohappoja tai ravintoaineita.

Vastaus: Tarua ja hieman totta. Monipuolisesta vegaaniruokavaliosta saa kaikki välttämättömät aminohapot yhdistämällä ruokavaliossaan palkokasvit, viljat sekä pähkinät ja siemenet. Elimistö valmistaa aminohapoista proteiineja. Välttämättömiksi aminohapoiksi kutsutaan niitä, jotka meidän on saatava ruoasta, koska kehomme ei osaa niitä valmistaa.  

Vegaanin välttämättömien aminohappojen saanti jää vajaaksi, jos hän ei syystä tai toisesta syö viljatuotteita tai palkokasveja. Molemmat ruokaryhmät ovat elintärkeitä vegaaniruokavaliossa. Pähkinät ja siemenet täydentävät sitä. Aikuisille riittää, että näitä ruokaryhmiä tulee syötyä saman päivän aikana, sillä aminohapot tallentuvat elimistön aminohappopooliin. Kasvavien lasten kohdalla suositellaan varmuuden vuoksi, että jokaisella aterialla olisi ainakin palkokasveja ja viljoja yhtä aikaa. 

Myös osa rasvahapoista on välttämättömiä. Valitsemalla sopivat ruoanlaittorasvat vegaani saa niitä kuitenkin helposti.  Linoli- ja alfalinoleenihappojen saannin turvaamiseksi kannattaa käyttää rypsi- tai rapsiöljyä. Saannin voi varmistaa ottamalla lusikallisen camelina-, hampunsiemen-, pellavansiemen- tai saksanpähkinäöljyä päivittäin. Näissä öljyissä on paljon välttämättömiä rasvahappoja.

 Vegaaniruokavaliota tarvitsee aina täydentää B12-vitamiinilla, jota saadaan vain eläinperäisistä tuotteista. D-vitamiini- ja jodi-lisää suositellaan, koska tutkimusten mukaan monella vegaanilla on niistä puutetta.

Leena Putkonen, laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM

Kuva: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Annakaisa Ojanen

2. Soija tuhoaa terveytesi.

Vastaus: Tarua. Soijaa on syöty vuosituhansia Aasiassa, jossa sitä on valmistettu eri maissa hieman eri tavoin. Kiinassa on suosittu tofua, Indonesiassa tempeä eli fermentoitua soijapapukakkua, ja Japanissa niin ikään hapatettuja soijapapuja, nattoa.  

Soijan tiettyjen yhdisteiden on väitetty muun muassa häiritsevän miesten hormonitoimintaa. Tämä on lähtökohtaisestikin hassu ajatus, sillä soijaa on käytetty eniten sellaisissa maissa, jotka ovat maapallon kansoitetuimpia kolkkia – vauvoja on siis syntynyt soijan käytöstä huolimatta. Tutkimuksissa soijan kasviestrogeenien, eli isoflavonoidien on todettu sitoutuvan elimistön estrogeeni-reseptoreihin heikosti. Miesten testosteronitasoihin näillä ei ole todettu vaikutusta. Siten “naiseuttavaa” vaikutusta tarvitse pelätä. 

Soijassa on myös muita yhdisteitä, jotka ovat herättäneet huolta. Muun muassa fytaatteja, lektiinejä ja trypsiini-inhibiittoreita on usein kutsuttu antiravintoaineiksi. Se on kuitenkin harhaanjohtava ilmaus. Yhdisteillä tiedetään olevan hyödyllisiä vaikutuksia ja niitä tutkitaan muun muassa syövän ennaltaehkäisyssä. Huoli haitallisista terveysvaikutuksista on siksikin turha, koska soijaa ei syödä raakana. Hapatus eli fermentointi, liottaminen ja kypsennys hajottavat nämä yhdisteet lähes kokonaan.

Leena Putkonen, laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM

3. Vegaaniruoka ei sovi urheilijoille.

Vastaus: Tarua. Urheilulaji vaikuttaa hyvin paljon urheilijan ravitsemustarpeisiin. Esimerkiksi kestävyysurheilijan ravinnontarve on hyvin erilainen kuin voimistelijan. Kasvisten osuuden kasvattaminen on hyödyksi kaikille urheilijoille. 

Myös täysin vegaaninen ruokavalio sopii hyvin urheilijalle. Hyvin suunniteltu vegaaniruokavalio sisältää kaikki ihmiselle välttämättömät ravintoaineet. Poikkeus on B12-vitamiini, jota kasvikset eivät sisällä lainkaan. Tämän vitamiinin saannin voi turvata vitamiinilisän avulla tai nauttimalla riittävästi elintarvikkeita, joihin sitä on lisätty.

Urheilijan vegaaniruokavaliota suunniteltaessa täytyy ottaa huomioon kasvisten sisältämien ravintoaineiden huonompi imeytyvyys tai heikompi hyväksikäytettävyys. Vegaaniurheilija voi esimerkiksi hyötyä suuremmasta proteiinin saannista sekasyöjää enemmän.

Ruoassa on myös terveyteen ja suorituskykyyn vaikuttavia yhdisteitä, jotka eivät ole varsinaisia ravintoaineita. Eräitä tällaisia yhdisteitä on vain eläinkunnan tuotteissa. Vegaaniurheilijan kannattaakin pohtia urheiluravitsemuksen ammattilaisen kanssa ruokavalion käytännön toteuttamista.

Jan Verho, laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM

4. Soijan viljely tuhoaa sademetsiä.

Vastaus: Totta. Brasilia on maailman toiseksi suurin soijapavun tuottaja Yhdysvaltojen jälkeen. Soijapavun lisääntyvän kysynnän vuoksi soijapapuviljelmiä varten raivataan sademetsää erityisesti Amazonin eteläosassa. Soijapavun viljely aiheuttaa myös sademetsien katoa epäsuorasti, sillä entisiä laidunmaita siirretään soijan tuotantoon ja vastaavasti lisää laidunmaata raivataan sademetsistä. Koko Amazonin alueella laidunmaiden raivaus onkin suurin metsäkadon aiheuttaja. 

Soijapavun tuotannosta yli 80% käytetään eläinten rehuksi. Suomessa kotieläinten tuottajat ovat pyrkineet korvaamaan soijaa kotimaisilla vaihtoehtoisilla rehuilla. Nautakarjan ruokinnassa soijan korvaaminen muilla proteiinipitoisilla rehuilla on helpompaa kuin sian ja siipikarjan tuotannossa. Kasvisruokien proteiinin lähteeksi on myös tarjolla useita kotimaisia vaihtoehtoja, kuten härkäpapu, herne, öljyhampun siemen, lupiini ja kotimaiset viljat.

Hanna L. Tuomisto, FT, kestävien ruokajärjestelmien apulaisprofessori, Helsingin yliopisto

herneitä
Kuva Public Domain Pictures Pixabaysta

5. Suomalainen naudanliha on ilmastoteko.

Vastaus: Tarua. Suomalaisen naudanlihan ympäristöystävällisyyttä perustellaan usein nurmilaidunnuksen käytöllä. On totta, että nurmipellon maaperän hiilivarasto on suurempi kuin viljapellon, mutta asiaa pitää tarkastella laajemmin. 

Suomessa tuotetun naudanlihan päästöt ovat korkeimpien joukossa muuhun Eurooppaan verrattuna. Suuret päästöt selittyvät suurelta osin turvemaiden päästöillä. Suomen peltopinta-alasta noin 10 % on turvemaita ja niistä syntyy noin 60 % maatalouden suorista kasvihuonekaasupäästöistä. Suuri osa Suomen turvepelloista on nautakarjan laidunmaana.  

Naudanlihan ilmastopäästöt ovat yleisesti ottaen moninkertaiset verrattuna sianlihan ja siipikarjan lihan tuotantoon. Nauta ja lampaat ovat märehtijöitä, joiden ruuansulatus tuottaa ilmastonmuutosta aiheuttavaa metaanikaasua. Ruokinnan avulla voidaan vaikuttaa metaanin tuotannon määrään jonkin verran, mutta päästöjä ei voida kokonaan välttää. Ilmaston kannalta edullisinta on suosia kasvispainotteista, lähellä tuotettua ja mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa.

Hanna L. Tuomisto, FT, kestävien ruokajärjestelmien apulaisprofessori, Helsingin yliopisto

6. Karjankasvatus on hyväksi luonnon monimuotoisuudelle.

Vastaus: Totta, mutta vain tietyissä tapauksissa. Laajaperäinen karjankasvatus on tärkeä luonnon monimuotoisuuden edistäjä. Laajaperäisessä tuotannossa käytetään vain pieniä määriä tai ei lainkaan lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita. Lisäksi eläinmäärät peltopinta-alaa kohden ovat matalat ylilaidunnuksen välttämiseksi. Suomessa useat perinnebiotoopit eli luontotyypit ovat syntyneet laidunnuksen seurauksena, mutta maatalouden tehostumisen myötä näille elinympäristöille tyypilliset lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. 

Osa näistä perinnebiotoopeista sijaitsee alueilla, joissa maatalouskoneiden käyttö ei ole edes mahdollista – esimerkiksi rantaniityillä, kivikkoisilla rinteillä ja metsälaitumilla. Näillä alueilla laidunnus on ainoa tapa suojella harvinaisia lajeja. Suomessa alle 10 % maatalousmaasta luokitellaan luontoarvoiltaan arvokkaaksi. Siten vain hyvin pieni osa suomalaisesta karjankasvatuksesta edistää harvinaisten tai uhanalaisten lajien suojelua.

Hanna L. Tuomisto, FT, kestävien ruokajärjestelmien apulaisprofessori, Helsingin yliopisto

7. Karjankasvatuksesta saadaan välttämätöntä lannoitetta maanviljelykseen, ja lanta on ekologisempi vaihtoehto kemiallisille lannoitteille.

Vastaus: Tarua. Karjankasvatus ei ole ainoa tapa tuottaa vaihtoehtoja kemiallisille lannoitteille. Suurin osa suomalaisista karjatiloista hyödyntää keinolannoitteita. Luomuviljelyssä kemiallisten lannoitteiden käyttö ei ole sallittua, ja niiden sijaan käytetään typensitojakasveja sekä pyritään kierrättämään ravinteita. Luomutiloilla typpeä sitovan apilanurmen ja palkokasvien, kuten herneen ja papujen, sisällyttäminen viljelykiertoon on välttämätöntä. 

Luomukarjatiloilla apilanurmi käytetään eläinten rehuna, ja lanta voidaan käyttää lannoitteena vilja- ja vihanneskasveille. Luomukasvintuotantotiloilla apilanurmi saatetaan kyntää maahan viherlannoitteeksi, jolloin apilanurmen sadosta ei saada suoraa taloudellista hyötyä. Biokaasun tuotanto kuitenkin tarjoaa vaihtoehdon, sillä apilanurmi voidaan käyttää prosessissa raaka-aineena. Siitä syntyvä biokaasu voidaan käyttää energian lähteenä lämmitykseen, sähköntuotantoon tai liikenteen polttoaineeksi. Prosessissa syntyvä liete puolestaan voidaan käyttää lannoitteena kasveille.    

Hanna L. Tuomisto, FT, kestävien ruokajärjestelmien apulaisprofessori, Helsingin yliopisto

Kuva: Scott Goodwill / Unsplash

8. Vegaani- ja kasvisruoka tuodaan toiselta puolelta maapalloa ja on siksi epäekologista.

Vastaus: Tarua. Pelkästään kuljetusmatkan pituus ei tee ruoasta epäekologista, vaan tärkeämpää on tarkastella sitä mitä syö. Kuljetuksen päästöjen osuus ruoan kokonaishiilijalanjäljestä on vähäinen, ja suurimmat päästöt syntyvät tuotannossa. Eläinperäisten tuotteiden tuotannon päästöt ovat moninkertaiset verrattuna kasviperäisten tuotteiden tuotannon päästöihin. Tämän takia jopa toiselta puolelta maapalloa tuotu kasviperäinen ruoka on keskimäärin vähäpäästöisempää verrattuna eläinperäisen, erityisesti naudanlihan ja maitotuotteiden hiilijalanjälkeen.

Poikkeuksen tähän tekevät lentorahdilla kuljetetut elintarvikkeet, mutta niiden osuus tuonnista on hyvin pieni. Suurin osa Suomen tuontielintarvikkeista kuljetetaan laiva-, rautatie- tai maantierahdilla, jolloin suuriakin määriä voidaan kuljettaa melko vähäisin ympäristökustannuksin. Joidenkin elintarvikkeiden kohdalla tuontituotteen ympäristövaikutukset voivat olla jopa alhaisemmat suotuisampien viljelyolosuhteiden vuoksi.

Toki mitä pidemmältä ruoka tuodaan, sen vaikeampaa kuluttajan on saada tietoa tuotannon aiheuttamista muista ympäristöpaineista, kuten tuotannon vaikutuksista alueen vesipulaan tai metsäkatoon.

Kasviperäisen ruoan ei tietenkään tarvitse olla tuotu toiselta puolelta maapalloa, vaan voimme kuluttaa myös kotimaista ja lähialueilla tuotettua kasvisruokaa. Tällöin ruoan hiilijalanjälki vähenee vielä entisestään, ja kuluttajan on helpompi saada tietoa tuotannon suorista vaikutuksista alueen ympäristöön.

Vilma Sandström, FT, tutkijatohtori, LUT-Yliopisto

kaura
Kuva Hans Braxmeier Pixabaystä

9. Kasvisruoalla on suurempi hiilijalanjälki kuin sekaruoalla.

Vastaus: Tarua. Asiaa on tärkeää tarkastella ruokavalioiden eikä yksittäisten ruoka-aineiden tasolla. Eri tutkimuksista saatu näyttö kasvis- ja kalapainotteisen ruokavalion pienemmästä hiilijalanjäljestä on vahva. Siirtyminen vegaaniruokavalioon suomalaisesta keskimääräisestä sekaruokavaliosta vähentää ilmastopäästöjä noin 40 %. Eläinperäisten tuotteiden, etupäässä naudanlihan, tuotanto aiheuttaa suurimman osan maataloustuotteiden kasvihuonekaasupäästöistä globaalisti.

Joskus on nähty vertailtavan esim. salaattia porsaan tai siipikarjan lihaan ja saatu tulokseksi kasvisten suuremmat kasvihuonekaasupäästöt. Näissä vertailuissa on kuitenkin asetettu rinnakkain yksittäisiä ruoka-aineita ja yksikkönä käytetty CO2-ekv/kcal, mikä tekee vertailusta harhaanjohtavaa ja epärelevanttia, sillä salaatti sisältää huomattavasti vähemmän kaloreita painoyksikköä kohden kuin liha. Mielekkäämpää onkin siis vertailla ruokavalioita kokonaisuudessaan, jolloin kaikki kaloreiden lähteet tulevat huomioitua.

Ruokavaliomuutosten lisäksi myös tuotannossa tehtävillä toimilla on suuri merkitys ilmastopäästöjen vähentämisessä. Suomessa tehokkaimmat päästövähennyskeinot maataloudessa löytyvät turvemaihin kohdistetuista toimista. Turvepeltojen hiilidioksidi- ja dityppioksidipäästöt ovat noin puolet maataloussektorin ja maatalousmaan kokonaispäästöistä, vaikka niiden pinta-ala on noin 10 % viljellystä alasta. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota hiilensidontaa edistäviin toimiin maatalousmailla.

Minna Kaljonen, HT, ympäristöpolitiikan dosentti, Suomen Ympäristökeskuksen erikoistutkija

10. Hyönteisruoka, vegaanius ja keinoliha ovat epärealistista haihattelua.

Vastaus: Tarua. Ei ole haihattelua. Ruoantuotanto on massiivisessa murroksessa, ja tulevaisuudessa paine ruoantuotannon muutokseen tulee vain voimistumaan. Ruoan kysyntä kasvaa, kun väestön kasvu ja köyhimmän väestönosan vaurastuminen nostaa globaalin keskiluokan määrää miljardeilla erityisesti Aasiassa. Länsimaissa säilyy pieni joukko korkean kulutustason ihmisiä. Tämä lisää nykyisten ennusteiden mukaan erityisesti eläinproteiinin kulutuksen sellaiselle tasolle, että vaaditaan uusia keinoja ruoantuotannon lisäämiseksi.

Todennäköistä on, että korkeampituloiset ovat vähemmän halukkaita muuttamaan kulutustaan kuin vähempituloiset. Onko niin, että tämä synnyttää uuden kuluttajaluokan, joka syö ja käyttää mielellään tuotteita, joilla on vastaavat ominaisuudet kuin perinteisillä tuotteilla, mutta joilla on halvempi hinta? Varmaa on vain se, että tämä nouseva kuluttajaluokka ja sen tekemät päätökset ratkaisevat globaalit tuotantomuodot ja niiden hyväksynnän merkityksen.

Tuure Parviainen, tutkija, Food Solutions, VTT

Ruokaa
Kuva: Dose Juice / Unsplash

Lokakuun ilmastokalenterin teemana on ruoka.
→ Lue lisää ja katso kuukauden ilmastovinkit!