Suomalaisten eläkejättien tehtävä ryhtiliike hiilipolitiikassaan

Ende Gelände
Mielenosoittajia saksalaisella hiilikaivoksella kesäkuussa 2019. Kuva: Sebastian Lipp / Ende Gelände, CC BY-NC 2.0

Heinäkuun blogissa Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki arvioi suomalaisten eläkeyhtiöiden ja pankkien kivihiilipolitiikkaa. Suomalaisten eläkevarat vastasivat vuonna 2018 reilusti yli kolme kertaa koko Suomen valtion vuosibudjettia, ja sijoitusten joukossa on edelleen fossiilisten polttoaineiden käyttöä edistäviä yhtiöitä. Varsinkin hiilen suhteen aika on kortilla: Euroopassa tupruttelun olisi lakattava viimeistään vuonna 2030 ja muualla maailmassa 2040. Miten eläkeyhtiöt ja pankit pärjäävät verrattuna kansainväliseen eturintamaan? Kuinka paljon eläkevarojamme on edelleen kiinni kivihiilessä vaikeuttaen ilmastonmuutoksen hillintää?

(Lue myös Suomalaisten institutionaalisten sijoittajien hiilisijoitukset puntarissa -selvitys, joka kattaa seuraavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat: Sampo, Keva, Ilmarinen, Elo, VER ja Varma.)

Maailmalla isot finanssilaitokset ovat irtaantuneet hiilestä nopeasti. Joka toinen viikko jokin finanssialan toimija julkaisee sijoitustensa kivihiilipolitiikan: hiiltä rajoittavista sijoituskäytännöistä on tullut uusi normaali. Kaikki niistä eivät kuitenkaan ole kattavia tai Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia. Samalla erilaisten hiilen käyttöä rajoittavien käytäntöjen määrä saa maallikon pään pyörälle.

Usean kansalaisjärjestön muodostama eurooppalainen kampanja Europe Beyond Coal (EBC) on laatinut sijoittajille suositukset siitä, millainen sijoittajien kivihiilipolitiikan pitää olla. Hyvin lähelle kansalaisjärjestöjen suosituksia pääsee jo useampi finanssialan toimija, kuten norjalaiset KLP ja Storebrand, hollantilainen NN ja ranskalainen Crédit Agricole.

On selvää, ettei kivihiiltä taltuteta yksinomaan osakkeita ostamalla tai myymällä. Toisinaan sijoittajan paras mahdollisuus vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään on pyrkiä vaikuttamaan omistamiensa yritysten toimintatapoihin. Hyvä hiilipolitiikka yhdistääkin divestoinnin, eli sijoitusten poisvetämisen fossiilisista omistuksista, ja aktiivisen omistajuuden. Mutta tämä onnistuu vain, jos vaikuttamisen kohteena oleva yritys on valmis yhteistyöhön. Aktiivinen omistajuus edellyttää erityisesti hiilipolitiikkaan kohdennettuja henkilöresursseja, seurattavien yhtiöiden nimeämistä, ajallisesti rajattua vaikuttamista ja selkeää tavoitetta, jonka toteutumatta jääminen johtaa divestointiin. Pintatasolle jäävä vastuullisuuden markkinointi ja paperilla olevat jäsenyydet vastuullisuuskoalitioissa ovat pahimmillaan viherpesua.

Suomalaisten sijoittajien hiilipolitiikat ovat kaukana kansainvälisestä kärjestä

Suomalaisten institutionaalisten sijoittajien kivihiilipolitiikat ovat kansainväliseen eturintamaan nähden puutteellisia. Enimmäkseen hiilipolitiikka perustuu noin 30 prosentin raja-arvoon: yrityksiin, joissa kivihiilen osuus on 30 prosenttia liikevaihdosta tai energiantuotannosta, ei sijoiteta. Tämä ei kuitenkaan sisällä sitoutumista nollatason saavuttamiseen pitkällä aikavälillä, kuten ilmastotiteteen vaatimaan vuoteen 2030 mennessä. Suomalaiset sijoittajat eivät myöskään vaadi hiililaitosten sulkemista myymisen sijaan, mikä olisi perusteltua esimerkiksi Fortumin tapauksessa.

Aktiivisessa omistajuudessa suomalaisilla sijoittajilla olisi paljon opittavaa esimerkiksi Englannin kirkolta, joka on tehnyt vaikuttamisestaan suoranaista taidetta. Aktiivinen lähestymistapa näkyy ja kuuluu sekä talouslehtien sivuilla että Twitterissä. Suomalaiset eivät sen sijaan ole tulleet juurikaan julkisuuteen. Vain Osuuspankilla ja Nordealla on julkinen poissulkulista, jossa nimetään kursailematta yritykset, joissa hiilen osuus on erityisen suuri. Tässä on suomalaisilla oleellisesti petrattavaa – varsinkin kotimaan yhtiöiden kannalta – ja sijoittajilla paikka haastaa yhtiöiden johtoa ja käyttää ääntään esimerkiksi yhtiökokouksissa. Ulkomailla sijoittajat käyttävät äänenpainoa, joka on verrattavissa ilmastoaktivien viesteihin.

Vastuullisuutta muiden siivellä?

Monet suomalaiset ovat mukana myös sijoittajakoalitioissa, kuten ClimateAction100+:ssa. Suomesta koalitiossa on mukana esimerkiksi Elo, Evli, Ilmarinen, Kirkon Eläkerahasto, Keva, OP, Varma ja Veritas. ClimateAction100+ on luotu, jotta sijoittajat voisivat yhdessä tuumin suostutella eniten saastuttavat yritykset muutokseen ja alentamaan päästöjään. Koalitio on saavuttanut useita kivihiilen alasajon kannalta merkittäviä voittoja ja on siksi siis kansainvälisesti suuren mielenkiinnon kohde. Tämä ei kuitenkaan tee itsessään autuaaksi: ClimateAction100+ pystyisi paljon parempaan ja siksi Greenpeace on usean muun järjestön kanssa lähettänyt sijoittajille kirjeen parannusehdotusten kera. Suomessa olisi tärkeää, että sijoittajat vaikuttaisivat yrityksiin julkisesti ja aktiivisesti. Mikäli koalitiossa ollaan mukana pelkästä tarpeesta saada sulka hattuun vastuullisuusviestinnässä, niin silloin vapaamatkustetaan muiden aktiivisempien sijoittajien tekemällä esimerkillisellä työllä.

Tapaus Fortum

Kaikilla suomalaisilla institutionaalisilla sijoittajilla on runsaasti Fortumin osakkeita salkussaan ja vastikään maaliin viety saksalaisen hiilijätti Uniperin kauppa testaa suomalaisten sijoittajien periaatteiden pitävyyttä. Ennen kauppaa kotimainen sijoitusuniversumi ei pitänyt sisällään suuria määriä kivihiiltä. Irtaantuminen hiilestä oli ollut verrattain helppoa. Mutta nyt Fortumista on tullut Uniper-omistuksensa myötä kirkkaasti yksi Euroopan saastuttavimmista yhtiöistä. Kotimaan osakkeisiin runsaasti sijoittaneille syntyi viheliäinen ongelma, sillä vaihtoehtoisia kotimaisia energia-alan toimijoita, joihin siirtää rahansa, ei juuri ole. Fortum on ClimateAction100+:n kohdeyritys, mutta silti suomalaiset ovat olleet yrityksen suhteen hipihiljaa. Kotimainen paine olisi juuri nyt tarpeen, jotta erityisesti saksalaiset kivihiililaitokset saadaan ajettua alas ennen vuotta 2030 eikä niitä myydä eteenpäin.

Ongelmaa vähätelläkseen Fortum on yrittänyt tehdä pesäeroa Uniperiin yhtiöiden erillisiä rakenteita korostamalla. Yhtiöiden näennäinen erillisyys on kuitenkin silkkaa vastuun pakoilua, ja siksi myös sijoittajien tulee kohdella yhtiöitä käytännössä yhtenä kokonaisuutena. Tärkeintä on, että laitokset suljettaisiin ja etenkin Saksassa tämä tulisi tehdä ennen vuotta 2030 – ilman että kaasu tai muu saastuttava polttoaine astuu kivihiilen tilalle. Valitettavasti Pekka Lundmark on hyvin avoimesti tukenut kaasun roolia energiantuotannossa.

Lopuksi

Suomalaisilla institutionaalisilla sijoittajilla voisi olla käänteentekevä vaikutus etenkin kotimaisten yritysten toimintamalleihin. Oman maan yrityskenttä on kohtuullisen luonteva paikka luoda muutosta.

Kaikkien suomalaisten sijoittajien olisi otettava viipymättä käyttöön Europe Beyond Coal -suositusten mukainen hiilipolitiikka. Suomalaisilla sijoittajilla on kaikki edellytykset kiilata Euroopassa johtavaan asemaan, mutta syystä tai toisesta hiilen kohdalla tämä ei ole toteutunut, vaikka kaikilla sijoittajilla onkin selkeää halua ottaa ilmastonmuutos huomioon.

Tämä vaatii sijoittajilta myös rohkeutta ottaa kantaa ja tehdä selväksi, missä menee hyväksyttävän toiminnan raja. Tätä ei ole julkisuudessa vielä juurikaan näkynyt. Ilmastonmuutoksen hillinnässä seuraavat viisi vuotta ovat ratkaisevia, ja aika osoittaa, kummalla puolella historiaa sijoittajat haluavat olla, on nyt.

Sini Harkki

P.S. Hiilivapaa Suomen arvio kattaa seuraavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat: Sampo, Keva, Ilmarinen, Elo, VER ja Varma. Lue arvio täällä


Kirjoittaja
Sini Harkki on Suomen Greenpeacen maajohtaja.


Heinäkuun ilmastokalenterin teemana on kestävä sijoittaminen.
→ Lue lisää ja katso kuukauden ilmastovinkit!