Tapaamisessa suunnitellaan vaikuttamista, tapahtumia ja tempauksia ilmastovastuun vaatimiseksi Fortumilta kevään yhtiökokouksen aikaan. Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
Kokoukseen osallistutaan Google Meetsin avulla puhelimen tai selaimen kautta (ei vaadi rekisteröintiä tai ohjelman lataamista). Ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja osallistumislinkin!
Huolestuttaako ilmastokriisi? Haluatko vaikuttaa Fortumin Suomen valtiota suurempiin päästöihin? Tule Hiilivapaa Suomi -kampanjan uusien iltaan kuulemaan, mitä kaikkea voit tehdä!
Hiilivapaa Suomi on kansalaiskampanja, joka keskittyy yritysvaikuttamiseen. Kampanjan tavoitteena on, että suuripäästöisimmät suomalaisyritykset muuttavat toimintaansa vastaamaan Pariisin ilmastosopimuksen mukaista 1,5 asteen polkua. Tällä hetkellä kohdeyrityksenä on valtionyhtiö Fortum, joka omistaa saksalaisen Uniper-yhtiön kautta valtavat määrät fossiiliivoimaloita.
Kampanjaan tarvitaan lisää vapaaehtoisia muu muassa koulutusten, tapahtumien ja tempausten järjestämiseen (toistaiseksi verkossa), viestintään ja erilaisten taustatietojen selvittelyyn. Kampanjassa on mahdollista toimia sekä yksittäisiä pieniä ja helppoja tehtäviä tehden että isommissa vastuullisissa tehtävissä.
Mukaan lähteäkseen ei tarvitse erityistaitoja tai asiantuntemusta. Tekemällä oppii valtavasti, tukea tekemiseen saa kokeneemmilta ja kampanjan koulutuksista, joita tulevana vuonna järjestämme esim. sijoittajiin vaikuttamisesta.
Uusien illassa:
Kerromme Hiilivapaa Suomi -kampanjasta ja tämän vuoden toiminnasta.
Esittelemme tarkemmin, mitä kaikkea kampanjassa voi tehdä.
Aika: 6.4. klo 17.30–19.
Ilmoittaudu mukaan 5.4 mennessä, niin saat liittymislinkin verkkotapahtumaan. Voit myös kysyä lisätietoja.
Kaikista fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon pian, jotta voimme torjua ilmastonmuutoksen katastrofaalisimmat seuraukset. Ympäri maailmaa on kuitenkin käynnissä monia maakaasuhankkeita, jotka uhkaavat lukita meidät vuosikymmeniksi fossiilisen kaasun käyttöön. Myös valtionyhtiö Fortumin uusi strategia lupaa lisää panostusta fossiiliseen kaasuun ja puhuu epämääräisesti ”puhtaasta kaasusta”.
Koulutus vastaa kysymykseen, miksi ilmastoliikkeen tulisi Suomessakin kiinnittää huomiota fossiiliseen maakaasuun ja antaa osallistujille tietoa fossiilisen maakaasun vastaisen kampanjoinnin pohjaksi.
Ohjelma:
Tara Conolly, Senior Gas Campaigner, Global Witness
Why should the climate movement focus also on gas?
Olli Tiainen, Ilmasto- ja energia-asiantuntija, Greenpeace
Tapausesimerkki uhkaavasta Fortumin edistämästä kaasuhankkeesta Goldborossa Kanadassa
Vera Kauppinen, Kampanja-asiantuntija, Hiilivapaa Suomi
Millaista vaikuttamista Hiilivapaa Suomi -kampanjassa tai yhteistyössä kampanjan kanssa voi tehdä fossiilisen kaasun suhteen?
Webinaari on tarkoitettu järjestöjen ja ilmastoliikkeen vapaaehtoisille, aktivisteille ja kaikille ilmastokriisistä huolestuneille. Ohjelmassa on tilaa kysymyksille ja keskustelulle.
Haluatko vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjumiseen viestinnän keinoin? Tule mukaan tapaamiseemme!
Hiilivapaa Suomi -viestintäryhmä kokoontuu suunnittelemaan niin perinteisen kuin sosiaalisen median viestintää.
Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan! Kokoukseen osallistutaan Google Meetsin avulla puhelimen tai selaimen kautta (ei vaadi rekisteröintiä tai ohjelman lataamista). Voit myös tutustua kampanjan sisältöihin etukäteen sivustomme Fortum-osiossa ja Ilmastonmuutoksen ja fossiilisen energian ABC:ssä, niin pääset paremmin kärryille.
Ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja osallistumislinkin!
Tapaamisessa suunnitellaan vaikuttamista, tapahtumia ja tempauksia ilmastovastuun vaatimiseksi Fortumilta kevään yhtiökokouksen aikaan. Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
Kokoukseen osallistutaan Google Meetsin avulla puhelimen tai selaimen kautta (ei vaadi rekisteröintiä tai ohjelman lataamista). Ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja osallistumislinkin!
Tapaamisessa suunnitellaan Hiilivapaa Suomi -kampanjan kevään 2021 toimintaa. Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
Kokoukseen osallistutaan Google Meetsin avulla puhelimen tai selaimen kautta (ei vaadi rekisteröintiä tai ohjelman lataamista). Ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja osallistumislinkin! Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Tapaamisessa suunnitellaan vaikuttamista, tapahtumia ja tempauksia ilmastovastuun vaatimiseksi Fortumilta kevään yhtiökokouksen aikaan. Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
Kokoukseen osallistutaan Google Meetsin avulla puhelimen tai selaimen kautta (ei vaadi rekisteröintiä tai ohjelman lataamista). Ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja osallistumislinkin!
Haluatko vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjumiseen viestinnän keinoin? Tule mukaan tapaamiseemme!
Hiilivapaa Suomi -viestintäryhmä kokoontuu suunnittelemaan niin perinteisen kuin sosiaalisen median viestintää.
Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan! Kokoukseen osallistutaan Google Meetsin avulla puhelimen tai selaimen kautta (ei vaadi rekisteröintiä tai ohjelman lataamista). Voit myös tutustua kampanjan sisältöihin etukäteen sivustomme Fortum-osiossa ja Ilmastonmuutoksen ja fossiilisen energian ABC:ssä, niin pääset paremmin kärryille.
Ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja osallistumislinkin!
Huolestuttaako ilmastokriisi? Haluatko vaikuttaa Fortumin Suomen valtiota suurempiin päästöihin? Tule Hiilivapaa Suomi -kampanjan uusien iltaan kuulemaan, mitä kaikkea voit tehdä!
Hiilivapaa Suomi on kansalaiskampanja, joka keskittyy yritysvaikuttamiseen. Kampanjan tavoitteena on, että suuripäästöisimmät suomalaisyritykset muuttavat toimintaansa vastaamaan Pariisin ilmastosopimuksen mukaista 1,5 asteen polkua. Tällä hetkellä kohdeyrityksenä on valtionyhtiö Fortum, joka omistaa saksalaisen Uniper-yhtiön kautta valtavat määrät fossiiliivoimaloita.
Tänä vuonna kampanjaan tarvitaan lisää vapaaehtoisia muu muassa koulutusten, tapahtumien ja tempausten järjestämiseen (toistaiseksi verkossa), viestintään ja erilaisten taustatietojen selvittelyyn. Kampanjassa on mahdollista toimia sekä yksittäisiä pieniä ja helppoja tehtäviä tehden että isommissa vastuullisissa tehtävissä.
Mukaan lähteäkseen ei tarvitse erityistaitoja tai asiantuntemusta. Tekemällä oppii valtavasti, tukea tekemiseen saa kokeneemmilta ja kampanjan koulutuksista, joita tulevana vuonna järjestämme esim. sijoittajiin vaikuttamisesta.
Uusien illassa:
Kerromme Hiilivapaa Suomi -kampanjasta ja tämän vuoden toiminnasta.
Esittelemme tarkemmin, mitä kaikkea kampanjassa voi tehdä.
On mukana kampanjan aktiiveja kertomassa kokemuksistaan ja tutustumassa uusiin kiinnostuneisiin
Aika: 8.2. klo 17.30–19.
Ilmoittaudu mukaan 7.2 mennessä, niin saat liittymislinkin verkkotapahtumaan. Voit myös kysyä lisätietoja.
Tapaamisessa suunnitellaan Hiilivapaa Suomi -kampanjan kevään 2021 toimintaa. Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
Kokoukseen osallistutaan Google Meetsin avulla puhelimen tai selaimen kautta (ei vaadi rekisteröintiä tai ohjelman lataamista). Ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja osallistumislinkin!
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käytettävyyttä ja seurataksemme palveluiden käyttöä. Voit hyväksyä evästeet painamalla ”Hyväksy” tai muuttaa niitä kohdasta ”Näytä asetukset”. Evästeiden kieltäminen saattaa vaikuttaa sivuston toiminnallisuuksiin.
Välttämättömät Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet varmistavat sivuston perustoiminnot ja turvallisuuden. Näiden evästeiden avulla verkkosivustomme myös muistaa aiemmin tehdyt valinnat kuten kieliasetuksen.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Kävijätilastojen avulla ymmärrämme, miten käyttäjä on vuorovaikutuksessa sivuston kanssa. Nämä evästeet tarjoavat tietoa kävijämääristä, poistumisprosentista, liikennelähteistä jne.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Markkinointivästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille sopivia mainoksia. Nämä evästeet jäljittävät vierailijoita ja keräävät tietoa räätälöityjä mainoksia varten.