Suomalaisten eläkejättien tehtävä ryhtiliike hiilipolitiikassaan

Ende Gelände
Mielenosoittajia saksalaisella hiilikaivoksella kesäkuussa 2019. Kuva: Sebastian Lipp / Ende Gelände, CC BY-NC 2.0

Heinäkuun blogissa Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki arvioi suomalaisten eläkeyhtiöiden ja pankkien kivihiilipolitiikkaa. Suomalaisten eläkevarat vastasivat vuonna 2018 reilusti yli kolme kertaa koko Suomen valtion vuosibudjettia, ja sijoitusten joukossa on edelleen fossiilisten polttoaineiden käyttöä edistäviä yhtiöitä. Varsinkin hiilen suhteen aika on kortilla: Euroopassa tupruttelun olisi lakattava viimeistään vuonna 2030 ja muualla maailmassa 2040. Miten eläkeyhtiöt ja pankit pärjäävät verrattuna kansainväliseen eturintamaan? Kuinka paljon eläkevarojamme on edelleen kiinni kivihiilessä vaikeuttaen ilmastonmuutoksen hillintää? Lue lisää ”Suomalaisten eläkejättien tehtävä ryhtiliike hiilipolitiikassaan”

Sijoittajien on vaadittava Fortumilta vastuullisuutta

Kuva: Hiilivoimala Saksassa / Patrick Pekal, CC BY 4.0

Hyvä Fortumin sijoittaja,

Hiilivapaa Suomi -kampanja ja suomalainen kansalaisyhteiskunta on syvästi huolissaan energiayhtiö Fortumin toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Olette merkittävä Fortumin osakkeenomistaja ja siksi pyydämme teitä huomioimaan alla olevat pyyntömme.

Saksan ”hiilikomissio” (Kommission ”Wachstum, Strukturwandel und Beschäftigung”) julkaisi hiljattain hiilivoimasta luopumista koskevan odotetun raporttinsa, jossa esitetään, että 12,5 gigawatin verran hiilivoimaloita suljetaan vuoteen 2022 mennessä ja hiilen käyttö energiantuotannossa lopetetaan vuoteen 2038 mennessä, mahdollisesti vuoteen 2035 mennessä. Saksan hallitus on käynnistänyt prosessin, jolla hiilivoimasta luopuminen kirjataan lainsäädäntöön hiilikomission raportin pohjalta. Tällä on suuri merkitys yrityksille, joilla on hiilivoimaloita Saksassa. Fortumilla tulee olemaan keskeinen asema asiassa, sillä se omistaa 49,9 % Uniperista – ja jatkossa todennäköisesti vielä enemmän. Lue lisää ”Sijoittajien on vaadittava Fortumilta vastuullisuutta”