Järjestöt: Fortumin yhtiökokouksesta tulossa tynkä – päätöksiin tulisi voida osallistua etänä

Datteln4-vastainen mielenosoitus
Järjestöt osoittamassa mieltään Fortumin pääkonttorilla.

Tiedote

Fortum on tänään ilmoittanut, että yhtiö järjestää yhtiökokouksen koronaviruksesta huolimatta. Greenpeace, Amnesty International Suomen osasto ja Hiilivapaa Suomi ovat päättäneet perua osallistumisensa yhtiökokoukseen asiantuntijasuositusten myötä. Myös kansainväliset vieraat, kuten Saksan ilmastoliikkeen keulahahmot, ovat peruneet osallistumisensa. Kokouksesta on tulossa tynkä, vaikka agendalla on tärkeitä asioita: päätös hiilen alasajosta on tehtävä nyt.

”Fortumilla tulee olemaan tiistaina suuria asioita kokouksen agendalla, ja siksi myös kokoukseen kohdistuneet odotukset ovat olleet poikkeuksellisen korkealla. Itse kunnioitamme asiantuntijoiden kehotusta välttää suuria yleisötapahtumia ja jättäydymme kokouksesta pois. Samalla hämmästelemme, miksi etänä kokoukseen osallistuvat osakkeenomistajat eivät voi esittää kysymyksiä eivätkä äänestää”, sanoo Greenpeace Suomen maajohtaja Hanna Paulomäki. Lue lisää ”Järjestöt: Fortumin yhtiökokouksesta tulossa tynkä – päätöksiin tulisi voida osallistua etänä”

Järjestöt: Fortumin yhtiökokouksesta tulossa tynkä – päätöksiin tulisi voida osallistua etänä

Greenpeacen mielenilmaus Fortumin pääkonttorilla 24.10.2019 Kuva: Jonne Sippola / Greenpeace

Fortum on tänään ilmoittanut, että yhtiö järjestää yhtiökokouksen koronaviruksesta huolimatta. Greenpeace, Amnesty International Suomen osasto ja Hiilivapaa Suomi ovat päättäneet perua osallistumisensa yhtiökokoukseen asiantuntijasuositusten myötä. Myös kansainväliset vieraat, kuten Saksan ilmastoliikkeen keulahahmot, ovat peruneet osallistumisensa. Kokouksesta on tulossa tynkä, vaikka agendalla on tärkeitä asioita: päätös hiilen alasajosta on tehtävä nyt.

Lue lisää ”Järjestöt: Fortumin yhtiökokouksesta tulossa tynkä – päätöksiin tulisi voida osallistua etänä”

Fortum eurooppalaisen energiamurroksen hidastajana?

Miten Uniperin pyrkimys avata uusi hiilivoimala Saksaan ja oikeusjuttu Hollannin valtiota vastaan sopivat yhteen Fortumin puhtaan energian vision ja Suomen hallituksen hiilineutraaliustavoitteen 2035 kanssa? Näistä kysymyksistä keskusteltiin tiistaina 11.2. Eduskunnan pikkuparlamentissa “Fortum eurooppalaisen energiamurroksen hidastajana?” -seminaarissa yhdessä kansainvälisten ja suomalaisten asiantuntijoiden sekä hallituspuolueiden kansanedustajien kanssa. 

Lue lisää ”Fortum eurooppalaisen energiamurroksen hidastajana?”

Opi lisää Fortum/Uniperista neliosaisessa webinaarisarjassa!

Tervetuloa webinaareihin Fortum/Uniperista alkaen 29.1. klo 17!

Suomalainen valtionyhtiö Fortum ja sen tuleva saksalainen tytäryhtiö Uniper ovat antaneet tukensa monelle haitalliselle toimelle, jotka uhkaavat vakavasti energiasiirtymää pois hiilestä ja kaasusta kohti uusiutuvia energialähteitä. urgewald ja Climate Action Network (CAN) Europe kutsuvat kaikki kiinnostuneet kansalaisyhteiskunnan ja tiedeyhteisön edustajat osallistumaan englanninkieliseen webinaarisarjaan, joka valottaa Fortumin ja Uniperin ongelmallisia toimia. Webinaarit nauhoitetaan ja ne ovat katsottavissa myös jälkikäteen. Katso lisätiedot alta ja ilmoittaudu mukaan!

Lue lisää ”Opi lisää Fortum/Uniperista neliosaisessa webinaarisarjassa!”

Fortum, päästökauppa ja harhauttamisen jalo taito

Dave Jones & Vera Kauppinen

Lähes kaksi vuotta sitten Suomen valtion omistama Fortum ilmoitti aikeestaan ostaa saksalaisen energiayhtiö Uniperin. Tulevan 70,5% omistusosuutensa turvin Fortum voi sanella yritysten yhteisen tulevaisuuden käytännössä lähes miten mielii1. Fortumin Uniper-osakekauppojen jälkeen on odotettu tietoa siitä, mitä Uniperin valtavalle hiilivoimala-arsenaalille tapahtuu etenkin Saksassa, jossa valtaosa Uniperin hiilivoimaloista sijaitsee.

Lue lisää ”Fortum, päästökauppa ja harhauttamisen jalo taito”

Suomen on irtauduttava energiaperuskirjasta – uhkaa sekä ilmastosopimuksia että demokratiaa

Hiilivapaan aktiiveja Fortumin plogging tapahtumassa "Unohtuiko omat roskat" kyltin kanssa.
Hiilivapaan aktiiveja Fortumin plogging-tapahtumassa.

Energiaperuskirjasta tehty sopimus (ECT-sopimus) on vakava este Pariisin ilmastosopimuksen sekä EU:n uuden vihreän sopimuksen toteutumiselle. 278 kansalaisjärjestöä ja ammattiliittoa vetoaa peruskirjassa mukana oleviin valtioihin: sopimuksesta on irtauduttava. Keskustelut sopimuksen kohtalosta alkavat Brysselissä tänään.

Lue lisää ”Suomen on irtauduttava energiaperuskirjasta – uhkaa sekä ilmastosopimuksia että demokratiaa”

Hallitukselta pian merkittävä ilmastoteko?

Pian tehdään yksi Suomen tärkeimmistä ilmastopäätöksistä. Valtio on merkittävä omistaja useassa suuripäästöisestä yrityksessä ja vaikuttaa niihin omistajaohjauksen kautta. Linjaukset, jotka määrittelevät valtion omistajaohjauksen suunnan, päivitetään aina uuden hallituksen aloittaessa. Edellisen hallituksen linjauksissa ilmastoa ei mainita sanallakaan.

Uudella hallituksella on nyt tuhannen taalan paikka ottaa uusi linja valtionyhtiöiden ohjaukseen. Päämääränä on oltava ilmastokestävä omistajaohjaus, joka edistää kestävää kehitystä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, fossiilisesta energiasta luopumista, kiertotaloutta ja siirtymää puhtaaseen teknologiaan.

Lue lisää ”Hallitukselta pian merkittävä ilmastoteko?”

Fortumin lupaus ohjata saksalainen energiayhtiö Uniper kohti kestävää liiketoimintaa on jäämässä korulauseeksi

Hiilivapaan aktiiveja Fortumin plogging tapahtumassa "Unohtuiko omat roskat" kyltin kanssa.
Hiilivapaan aktiiveja Fortumin plogging-tapahtumassa.

Fortum ilmoitti 8. lokakuuta osakeomistuksensa Uniperissa nousevan 49,99 prosentista 70,5 prosenttiin. Suomalainen valtionyhtiö Fortum osti alkuperäisen osuutensa hiilestä suuresti riippuvaisesta Uniperista E.ON:lta vuonna 2018. Askel omistuksen kasvattamiseen on ratkaiseva, sillä sen myötä suuripäästöisestä Uniperista tulee Fortumin tytäryhtiö ja Fortum pääsee toden teolla mukaan määrittelemään yhtiön tulevaisuuden strategiaa.

Enemmistöomistajana Fortum pystyy määräämään suunnan Uniperin saastuttavalle energiantuotannolle. Fortumin lehdistötiedotteen mukaan yksi tulevan yhteisen strategian tärkeimmistä kulmakivistä on kestävyys. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että Fortumin kestävän kehityksen määritelmä on ristiriidassa Euroopan 1,5 asteen mukaisen päästövähennyspolun kanssa. Lue lisää ”Fortumin lupaus ohjata saksalainen energiayhtiö Uniper kohti kestävää liiketoimintaa on jäämässä korulauseeksi”

Suomen ilmastopolitiikan sokea piste: Fortum jarruttaa kivihiilestä luopumista Euroopassa

Kuva: Hiilivoimala Saksassa / Patrick Pekal, CC BY 4.0

Hiilivapaa Suomi aloittaa tänään kansainvälisen ilmastolakkoviikon käynnistyessä Fortumin Uniper-omistuksia kritisoivan kampanjan. Hiilivapaa Suomi vaatii, että Suomi tiukentaa kivihiilipolitiikkaansa ja päivittää omistajaohjauspolitiikkansa 1,5 asteen tavoitteen mukaiseksi.

Lue lisää ”Suomen ilmastopolitiikan sokea piste: Fortum jarruttaa kivihiilestä luopumista Euroopassa”